Välillä saa itkeä

Vointi alkaa pikkuhiljaa paranemaan. Hengenahdistus on selvästi vähentynyt eikä hengittäminen enää satu koko ajan. Eilinen ja tämä päivä on ollut pienen henkisen hajoamisen aikaa. Olen ollut niin väsynyt ja peloissani tästä sairastamisesta. Itkua on tullut pienistäkin vastoinkäymisistä. Taisin säikäyttää labran hoitajan, kun epähuomiossa mun numero meni ohi ja jouduin menemään anelemaan, että pääsisin kuitenkin johonkin väliin, kun tunnin odottaminen oli mun kunnolle ihan liikaa. Siinä sitten pillahdin itkuun ja samaan syssyyn alkoi tulla verta nenästä. Ihana hoitaja oli kuitenkin ja kyseli mun vointia, kun muistaa mut vielä ensimmäiseltä kierrokselta.

Luin vertaiseni blogia ja tuli eteen taas sama asia mistä olen ennenkin kirjoittanut. Eli se miten melkein kaikki rintasyöpä jutut lehdissä on kauhean yltiöpositiivisia. Ymmärrän, että vastasairastuneita ei saa pelästyttää, mutta varmasti niilläkin jotka kertovat kaiken menneen hyvin ja käyneet töissä ja jumpassa kaikkien hoitojen ajan on ollut niitä hetkiä jolloin pelottaa ja väsyttää. Minä olen ottanut asiakseni tuoda julki myös tätä toista puolta, miten syöpä ei ole tuonnut elämääni mitään hyvää ja olen ollut täysin uupunut ja hoidoista toipumiseen meni melkein kaksi vuotta. Nyt olen jo monesti vastannut, kun on kysytty, että kuinka tämän kaiken olen jaksanut, että en mä olekaan jaksanut. Pahimmillaan niiden kahden toipumisvuoden aikana jaksoin pelkästään hengittää kaikki muu oli liian haastavaa. Onneksi olen nyt siitä masennuksesta toipunut. Uudelleen sairastuessani ajattelin, että kaikkein kauheinta olisi nyt masentua uudelleen. Nyt kun kaikesta pitäisi nauttia entistä enemmän ja joka päivä tuntuu tärkeältä elää täysillä. Edellisestä sairastamisesta oppineena ollaan nyt osattu valjastaa paljon enemmän apujoukkoja. Mulla on aivan mahtavia ystäviä ja sukulaisia, jotka ovat tarjonneet konkreettisia ehdotuksia miten he voisivat auttaa. Sellainen apu onkin helpompi ottaa vastaan, kuin sellainen joka melkein vain tavan vuoksi sanotaan, että voidaan auttaa jos tarvetta on.

Kunnon "mä en jaksa enään mitään"-itkusessiot on selvästi puhdistanut oloa. Parempi päästää suru ja tuska edes itkunmuodossa ulos. Taas jaksaa sinnitellä eteenpäin.