lauantai 28. toukokuuta 2011
Puutarhalauantai
Siitä se lähtee. Kukkia, yrttejä ja salaattia (etualan kolmiossa, ei vielä ole itänyt).
Tänään on ajoittain ollut melkein normaali olo, siis sellainen olo, että olisi oma itsensä eikä mikään loppuunajettu syöpäkaakki. Tätä oloa mä olen niin pitkään odottanut, se antaa jotenkin toivoa, että kyllä tästä kuitenkin voi selvitä.
Tilasin tänään uimapuvun brittiläisestä nettikaupasta, kiitos vaan vertaissyöpäläiselle linkistä (Woman-zone). Tuli ainakin puolet halvemmaksi kuin suomalaisista kaupoista ja sai vielä valita minkälaisen mallin ottaa. Varsinkin kaula-aukko on melkein kaikissa proteesiuimapuvuissa liian avonainen mulle, kun rintakehän kuoppa ylettyy niin ylös. Toivottavasti tulee pian niin pääsen uimaan. Sitä en vielä ole päättänyt, että ompelenko sen vammaismerkin uimapukuun vai esittelenkö arpeni ylpeästi suihkussa. Se on varmasti vaan ikävää, jos ihmiset selvästi tuijottaa. No tuijottihan ne sillonkin, kun mä kaljuna lykkäsin lastenvaunuja. Mä taidan kyllä vähän liikaa ajatella, mitä muut ajattelee musta.
tiistai 24. toukokuuta 2011
torstai 19. toukokuuta 2011
Hitaasti eteenpäin
Hidasta on tämä toipuminen. Niin kärsimättömänä odotan, että jaksaisi puuhailla enemmän. Yritän välillä puuhailla jotain mukavaa, kuten laittaa kasvimaata, mutta salaatin siemeniä istuttaessa, joka kerta kun nousi ylös kyykkimästä olin varma, että tällä kertaa vintti pimenee, kun niin huimasi. Voi hittolainen millainen mummukka musta on tullut. Pari riviä jaksaa heitellä siemeniä maahan ja sitten pitää mennä lepäämään. Tyverbin aiheuttama pahoinvointi vaanii koko ajan taustalla. Pää on jo alkanut virkistymään sen verran, että jaksaa suunnitella kaikenlaista, mutta suunnitelmien toteutus jää puolitiehen. Mä haluaisin niin jo jaksaa tehdä enemmän, puuhailla lasten kanssa, tehdä kotitöitä, ettei kaikki jää miehen niskoille, tehdä ruokaa, kitkeä kukkapenkkejä ja käydä lenkillä. Useimpina päivinä kuitenkin edelleen jään sisälle tuoliin istumaan, ei jaksa, ei psyykkisesti eikä fyysisesti. Sukulaiset hyvää hyvyyttään yrittää kannustaa lenkkeilemään ja puuhailemaan, pitäisi mennä vaikka ei jaksa. Ei ne taida oikein ymmärtää, millaista on kun kaikki voimat on loppu. Edistysaskeleen on niin pieniä, ettei niitä muut ihmiset huomaa. Tämän viikon suuret saavutukset on kaksi lapsille valmistettua ruokaa, pari koneellista pyykkiä ja tiskiä, imurointi ja salaattien kylväminen. Tällaista suurta ponnistelua ei ole tapahtunut varmaan ainakaan puoleen vuoteen. Onneksi sentäs mies huomaa tällaiset pienet edistysaskeleet.
lauantai 14. toukokuuta 2011
Lymfaa
Eilen pääsin ekaa kertaa lymfaterapiaan. Mukavaa hipelyä, toivottavasti auttaa turvotuksiin. Turvotuksia oli enemmänkin kuin itse on huomannut. Terapiapäivää jatkoin kotisohvalla kissan kanssa ja onnistuin nukkumaan koko päivän. Mitään vakavaa tulehdusta ei siis musta löytynyt. Varmuuden vuoksi kävin lääkärilläkin, mutta tulehdusarvot matalat ja keuhkot kuulosti hyviltä eli jokin virustulehdus vain kiusasi mua. Olo on jo parempi, ainoastaan aivan mahdoton väsymys vaivaa, vois nukkua vaan koko ajan.
Herceptin hoitokin oli tällä viikolla, se menee ihan rutiinilla. Omaa onkologiani näin myös. Näillä lääkityksillä jatketaan. Maksa-arvot oli vähän noussut, mutta niitä seurataan, Tyverb saattaa niitä nostaa.
Pieni vipeltäjäni tahtoisi nyt osallistua kirjoitukseen, mutta vuoden ikäisen teksti voi olla vähän liian vaativaa luettavaa, joten lopetan tähän.
Lämmintä viikonloppua!
Herceptin hoitokin oli tällä viikolla, se menee ihan rutiinilla. Omaa onkologiani näin myös. Näillä lääkityksillä jatketaan. Maksa-arvot oli vähän noussut, mutta niitä seurataan, Tyverb saattaa niitä nostaa.
Pieni vipeltäjäni tahtoisi nyt osallistua kirjoitukseen, mutta vuoden ikäisen teksti voi olla vähän liian vaativaa luettavaa, joten lopetan tähän.
Lämmintä viikonloppua!
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Lämmintä ja ehkä ruusuista äitienpäivää!
Kyllä mulla on kaksi ihanaa pientä palleroa!
Aloitetaan näin positiivisesti, koska jatko ei ole. Mulla on siis viikon ollut pientä lämpöä ja eilen illasta nousi kuumetta ja tänäänkin päälle 38 astetta. Kaksi vaihtoehtoa on syyksi eli ruusuinfektion uusiutuminen tai sädepneumoniitti. Se selittäisikin miksi on niin väsyttänyt. Niin ja sairastin mä eilen pienen oksennustaudinkin, mutta se on onneksi ohi. Nyt meinasin nauttia äitienpäivästä ja jos lämpö pysyy alle 39, rupean vasta huomenna hätyyttelemään lääkäreitä, saa sitten soittaa onkkikselle, eikä tarvi lähteä seikkailemaan tk:hon tai Acutaan.
Ihanaa äitienpäivää kaikille!
Aloitetaan näin positiivisesti, koska jatko ei ole. Mulla on siis viikon ollut pientä lämpöä ja eilen illasta nousi kuumetta ja tänäänkin päälle 38 astetta. Kaksi vaihtoehtoa on syyksi eli ruusuinfektion uusiutuminen tai sädepneumoniitti. Se selittäisikin miksi on niin väsyttänyt. Niin ja sairastin mä eilen pienen oksennustaudinkin, mutta se on onneksi ohi. Nyt meinasin nauttia äitienpäivästä ja jos lämpö pysyy alle 39, rupean vasta huomenna hätyyttelemään lääkäreitä, saa sitten soittaa onkkikselle, eikä tarvi lähteä seikkailemaan tk:hon tai Acutaan.
Ihanaa äitienpäivää kaikille!
torstai 5. toukokuuta 2011
Tavoitteena arki
Matkalta on palattu. Oli aivan ihanaa. Hollannissa oli lämmintä ja käytiin viikonloppuna Belgiassakin ja syötiin sielä erittäin hyvin. Pieniä pyöräretkiä tehtiin ja levättiin reilusti.
Nyt sitten olisi tavoitteena päästä viettämään tavallista arkea, mitä nyt syövästä toipuvan arki voi ollakaan. Vähitellen olisi kiva saada kuntoa paremmaksi, painoa vähemmäksi ja mieltä kirkkaammaksi. Ruusutulehduksen jäljiltä voimat on edelleen vähissä, väsyttää koko ajan ja voisi nukkua vaikka kuinka paljon. Tuntuu, että syövän sairastamisesta en ole vielä päässyt irti ja vaikeaahan se on, kun melkein joka viikko on jotain asiaa Radiukseen, arven alueelle kertyy edelleen nestettä ja lymfaturvotusta, lääkkeet aiheuttaa melkein päivittäin jotain haittavaikutuksia ja varsinkin reissussa, kun ruokavalio lipsui välillä täysin laktoosittomasta niin heti rankaisi vatsavaivoina. Pitäisi olla kärsivällinen ja antaa aikaa parantumiselle, mutta kun ei jaksaisi koko ajan odottaa, että ehkä ensi kuussa on parempi tai sitten sitä seuraavana tai kesällä tai seuraavana syksynä. Pitäisi osata nauttia tästä hetkestä, mutta mä olen niin kyllästynyt jo siihen, että mitään ei voi suunnitella tai se on aina riski, että jotain kuitenkin sattuu ja tapahtuu kuten minulle usein käy. Jos oikein käy miettimään niin onhan tässä tapahtunut vuoden alkuun verrattuna suuri parannus voinnissa. Mieliala on paljon parempi, kunto ehkä hiukan, kivut vähentyneet. Olen kuitenkin malttamaton, varsinkin kun tuo puutarha alkaa tuolla heräillä tekisi kovasti mieli rapsuttelemaan, mutta projektit joita nyt jaksan tehdä on aika pieniä, mitään suurempaa on turha aloittaa, kun jää kuitenkin kesken. Nyt täytyy vaan nauttia aiempina vuosina tehdyistä istutuksista ja antaa puutarhan vähän rehottaa. Keskityn tänä vuonna pieneen ruukkuviljelyyn. Yrttejä laitoin jo pikku ruukkuihin tulemaan. Ihanaa on myös seurata, kun viime syksynä sytohuuruissa istuttamani tulppaani alkaa nousta, jännää nähdä mitä sieltä tulee, kun en yhtään muista mitä olen istuttanut.
Tämä kevät taitaa kuitenkin olla toivon aikaa. ;)
Nyt sitten olisi tavoitteena päästä viettämään tavallista arkea, mitä nyt syövästä toipuvan arki voi ollakaan. Vähitellen olisi kiva saada kuntoa paremmaksi, painoa vähemmäksi ja mieltä kirkkaammaksi. Ruusutulehduksen jäljiltä voimat on edelleen vähissä, väsyttää koko ajan ja voisi nukkua vaikka kuinka paljon. Tuntuu, että syövän sairastamisesta en ole vielä päässyt irti ja vaikeaahan se on, kun melkein joka viikko on jotain asiaa Radiukseen, arven alueelle kertyy edelleen nestettä ja lymfaturvotusta, lääkkeet aiheuttaa melkein päivittäin jotain haittavaikutuksia ja varsinkin reissussa, kun ruokavalio lipsui välillä täysin laktoosittomasta niin heti rankaisi vatsavaivoina. Pitäisi olla kärsivällinen ja antaa aikaa parantumiselle, mutta kun ei jaksaisi koko ajan odottaa, että ehkä ensi kuussa on parempi tai sitten sitä seuraavana tai kesällä tai seuraavana syksynä. Pitäisi osata nauttia tästä hetkestä, mutta mä olen niin kyllästynyt jo siihen, että mitään ei voi suunnitella tai se on aina riski, että jotain kuitenkin sattuu ja tapahtuu kuten minulle usein käy. Jos oikein käy miettimään niin onhan tässä tapahtunut vuoden alkuun verrattuna suuri parannus voinnissa. Mieliala on paljon parempi, kunto ehkä hiukan, kivut vähentyneet. Olen kuitenkin malttamaton, varsinkin kun tuo puutarha alkaa tuolla heräillä tekisi kovasti mieli rapsuttelemaan, mutta projektit joita nyt jaksan tehdä on aika pieniä, mitään suurempaa on turha aloittaa, kun jää kuitenkin kesken. Nyt täytyy vaan nauttia aiempina vuosina tehdyistä istutuksista ja antaa puutarhan vähän rehottaa. Keskityn tänä vuonna pieneen ruukkuviljelyyn. Yrttejä laitoin jo pikku ruukkuihin tulemaan. Ihanaa on myös seurata, kun viime syksynä sytohuuruissa istuttamani tulppaani alkaa nousta, jännää nähdä mitä sieltä tulee, kun en yhtään muista mitä olen istuttanut.
Tämä kevät taitaa kuitenkin olla toivon aikaa. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)