Huonohkoja uutisia

Ei siis niin huonoja kuin pahimmassa tapauksessa pelkäsin, mutta eipä niin hyviäkään eli odotetun laisia. Eli kainalon kaksi imusolmuketta on muutaman millin kasvaneet ja rinnassa aiempaa enemmän turvotusta ja muutoksia iholla. Hyvä uutinen on, että kyljessä ei löytynyt mitään poikkeavaa. Lisää selvitystä vaatii pari löydöstä, ensinnäkin kaulalta molemmin puolin löytyi suurentuneita imusolmukkeita ja kyllähän mä huomasin, että rtg-lääkäri siinä kaulalla jotain mittaili, teki silloin mieli lyödä sormille, että "ei siellä mitään mittailtavaa tarvisi olla." Nuo kaulan imusolmukkeet voi siis olla reaktiivisia eli jonkun tulehduksen aiheuttamia ja tätä hyvää vaihtoehtoa tukee myös se, että soliskuopissa ei ole muutoksia ja pahissolut ei siis voi hypätä siitä yli sekä myös terveellä puolella oli imusolmuke ja sinnekään ei voi solut hypätä, oikea puoli on siis edelleen terve. Toinen huolestuttava löydös oli neste oikealla puolella keuhkoissa, mutta sekin siis voi olla tulehduksellista. Lisätutkimuksina nyt napsahtaa kaula uä ja ohutneulanäyte ja keuhkojen CT. Mä haluan nyt uskoa, että löydökset on normaaleja ja tauti on edelleen voitettavissa.

Lääkäri oli kovasti huolissaan mun jaksamisesta, mutta pakkohan se on vaan jaksaa. Pieniä hetkiä on välillä ollut, että tuntuu ettei jaksa ja haluais vaan lukkiutua pariksi päiväksi johonkin piiloon nyyhkimään, mutta onneksi mulla on nämä kaksi maailman parasta syytä jaksaa eli mun pojat, vaikka välillä on tosi raskasta hoitaa varsinkin pienimmäistä niin kyllä ne vaan antaa niin paljon takaisin, että plussan puolelle jäädään reilusti. Aluksi mä mietin tosi paljon sitä, että miksi just nyt tuli tämä sairaus, aivan mahdottoman huonolla hetkellä, mutta toisaalta jos tauti oli tullakseen niin mä olen niin onnellinen, että kerettiin saada tämä toinenkin poika, olisi harmittanut tosi paljon, jos ei oltaisi saatu toista lasta. Onhan siis edelleen teoreettinen mahdollisuus, että 5 vuoden päästä, kun hormonihoito loppuu voisi saada vielä lapsia, mutta luultavasti silloin ei enää jaksa aloittaa vaippa- ja yösyöttörumbaa uudestaan. Mies on ehdottomasti sitä mieltä, että enempää lapsia ei tule, mulla kun nuo raskaudet oli nimenomaan raskaita. Mä olisin kuitenkin vielä toivonut kolmatta, mutta eiköhän näissä mun pojissa ole mulle ihan riittävästi rakastettavaa. :)

Tiuskii ja kiukuttelee

Siis miehelleen, josta voidaan päätellä että, jännittää ja väsyttää. Huomisen MRI-vastaus jännittää erityisen paljon, jotenkin rtg-lääkärin käyttäytymisestä päättellen, että uutiset ei ole kovin hyviä. Pikku-A on taas pitänyt huolen, ettei ole tarvinnut kovin paljoa nukkua, yöllä normaalia enemmän herätyksiä ja päivälläkään ei ole nukkunut puolta tuntia pidempää. No niin siinä vali vali-osasto.

Kirjottelin taas rakkauskirjeitä kelalle, että saisi rahansa pois matkakuluista, kun matkakulukatto on täynnä. Lisäksi eilen tuli sairaalalaskun mukana lappu, että maksukatto on tullut täyteen, jei! Nyt voi hankkia vapaakortin, että voi ihan ilmaseksi käydä polilla loppu vuoden. Lisäksi katoin kelan sivuilta, että lääkekulujen maksukatto on enää muutaman kympin päässä, jei, kohta saa lääkkeitäkin muutaman euron hintaan. Mä olenkin ollut ahkera apteekin asiakas, tuolla kylän apteekilla varmaan huolestuttaisiin, jos mua ei viikkoon näkyisi.

Mä onnistuin tänään ekaa kertaa muotovaahdon kanssa litistämään siilitukkaani päältä, tulee paljon kivemman näköinen, kun saa ton pystäriä vähän laitettua. Harmi vaan nuo rakkaudella kasvatetut hiukset saattaa vielä lähteä eli kuulapään paluuta odotellessa.

Nyt pitää mennä virvoittelemaan kasveja, vähän muuta ajateltavaa.

MRI nro 3

Kävin siis heti aamusta magneettikuvissa ja lisäksi ultrattiin. On se siinä koneessa makaaminen vaan tuskallista, tällä kertaa otin rauhoittavaa, ei niin paljoa ahdistanut, mulla on siis aika paha ahtaanpaikankammo. Tällä kertaa kävi vaan pahasti painamaan ylävatsaa/kylkiluiden alaosaa, että meinasi loppuaika olla aika tuskaa. Sitten lisäksi ultrattiin, valitin sitä kyljen kipua, mutta siellä ei mitään poikkeavaa näkynyt eli mun kauhukuva, että syöpä on levinnyt sinne ei onneksi ollut totta. Mutta kainalon imusolmukkeet oli suurentunut aiemmasta, tarkemmin radiologi ei tuloksista kertonut, mutta mun onkologi lupasi perjantaina tulla hoidon yhteydessä kertomaan tuloksista.

Mä en nyt muista mitä edellisessä tekstissäni olen kirjottanut, mutta mä siis saan sen subclavia portin 2 viikon päästä. Mä joudun silloin menemään osastolle ja jään oikein yöksi niin samalla saan sytostaatit. Se onkin eka kerta, kun tämän taudin takia joudun osastolle tai taitaa olla eka kerta kun minkään sairauden takia olen osastolle. Toki olen Taysissa viettänyt öitä poikia synnyttäessä ja alkuvuodesta viikon verran nukuin lastenosastolla, mutta nyt siis ekaa kertaa ihan oikeana potilaana. Onneksi mies hankki viime vuonna miniläppärin ja mulla tuli puhelinliittymän kylkiäisinä sellanen mokkula niin ei tule pahasti nettivieroitusoireita. ;)

Huomasin, että maanantainen lääkäri käynti piristi mielialaa ainakin vähäksi aikaa, eilenkin jaksoin lähteä A:n kanssa lenkille ja lisäksi kaivoin Tilda-askateluvälineet esille pitkästä aikaa. Magneetin lopulliset tulokset kyllä jännittää, kun mitään kovin hyvää niissä tuskin on tiedossa.
Mun pyynnöstä onkologi kirjoitti mulle Cipralexia masennukseen, kun aika psykiatrialle saattaa kestää jonkin aikaa ja lääkkeen tehoa saa kuitenkin odotella ainakin 2 viikkoa. Jospa mieliala tästä vähän nousis niin jaksaisi paremmin nauttia niistä päivistä, kun on fyysisesti paremmassa kunnossa.

Pieni lenkki taitaisi nytkin tehdä hyvää, taidan lähteä A:n kanssa kärryttelemään.

Tilannekatsaus

Kävin tänään hoitavalla onkologillani. Käyntiä jännitin aika paljon, koska tiesin, että nyt joudun viimeinkin kohtaamaan nykyisen tilanteen tai koko kauhea totuushan jää nähtäväksi keskiviikon magneetissa. No tilanne ei kuitenkaan kuulostanut niin pahalta, kuin mitä kauhukuvia itse kerkesin maalailla. Rinnan äkillinen punoitus johtui ilmeisesti siitä, että tauti yrittää levitä imuteitä myöden ja se täytyy nyt saada sieltä häädettyä ennne leikkausta. Kyljen kivun hän aatteli johtuvan siitä, että tauti kasvaa rinnan hermoihin ja kipu säteilee kylkeen. Tämä oli siis paljon parempi selitys, kuin mitä mä itse ajattelin, että tauti leviää sinne kylkeen. Kyljen tilanteestakin siis voidaan sanoa varmaa vasta magneetin jälkeen.
Lääkäri oli taistelumieltä täynnä ja edelleen vakuutteli, että kaikki mahdollinen tehdään, että mut parannetaan. Ja musta oli erittäin ihanaa kuulla, että edelleen puhutaan parantamisesta. En sano, että olisin itse missään vaiheessa ollut luovuttamassa, mutta tietysti tuli aiempaa vakavammin mieleen se mahdollisuus, että tästä ei parane ja tilanne saattaa huonontua nopeasti. Mutta kyllä se mun lääkäri on ihana, se on aina osannut mut rauhoittaa ja niin osasi nytkin. Todella paljon paremmalla mielellä aloitan nyt viikon.

Mä saan nyt sitten sen portin, ei kerkeä perjantain hoitoa varten, mutta seuraavaan hoitoon kerkeää. Mä olin varautunut pitkillä perusteluilla kuinka suonet alkaa olla pilalla ja aina tippa on kipeä, mutta mitään perusteluita ei tarvinnutkaan. Porttin laittoa puoltaa myös se, että leikkauksen jälkeen saatetaan vielä joutua jatkamaan jollain sytostaatilla tms. siis Herceptinin lisäksi.

Ai niin ja mä päätin alkaa sairaslomalaiseksi ja säätää vanhempainvapaat miehelle, jos se saisi niitä jossain välissä käytettyä. Rahallisesti sillä ei tainut olla mitään väliä olenko äititys- vai sairauslomalla. Vuoden loppuun asti laitettiin alkuun ja kuullosti siltä, että olisin itse voinut sanoa melkein kuinka pitkään vaan. No sitä voi sitten kätevästi jatkaa pari kuukautta ja mun alkuperäinen suunnitelma on siis palata töihin maaliskuussa.

Nyt säntään äkkiä käymään puutarhakieroksella katsastamassa kukkani, kun pikku piiperö nukkuu vielä.

Kiirettä ennen sytoja

Tulihan se sieltä, siis parempi päivä. Heti aamusta sain mahdottoman inspiraation, ehkä pieni 2-veeni sai sen aikaan kun klo 8 hyppi patjalla ja kinusi, että "herää äiti". Pyyntö oli niin söpö, että pakkohan sitä oli herätä. Pitkään siis on mieleni tehnyt sisustaa vanhempieni mökin nukkuma-aittaa, joka on 20 vuotta tönöttänyt ilman kenenkään kiinnostusta ehostaa sisustusta. Nyt siis sain inspiraation ja jostain vielä voimia alkaa toteuttaa sitä. Kävin kangas- ja maalikaupassa ja pengoin porukoiden kaikki varastot etsien aarteita sisustukseen. Löytyi muutama tuoli, vanha kahvimylly, perunavakka, hyllyjä ja naulakoita. Näillä pääsee jo alkuun. En tiedä mistä tämä energia oikein tupsahti, mutta sain ommeltua kolme verhoa ja maalattua tuolin. Mulla on kyllä aiemminkin tullut mahdoton tarmon puuska juuri ennen sytoja ja pitänyt oikeen kiireellä puuhailla, että kerkeää saada valmista ennen kuin sytot taas lyttää maahan. Nyt on kyllä vähän sellanen olokin, että tulipas riehuttua, jalat ja selkä ihan jäykkänä ja kipeenä. Jalatkin niin turvoksissa, että äiti kommentoi, että mulla on jalat kuin vanhoilla mummoilla. Toinen jalkapöytä on vielä erityisen turvoksissa, kun toissa päivänä ampiainen pisti varpaaseen, voi jumakeka että sattui ja nyt on jalkapöytää myöten mustanpunaisena.

Hyvä, että tämä päivä meni nopeasti niin ollaan taas päivää lähempänä hoitavanlääkärin aikaa, joka on siis maanantaina. Yleensä hän on osannut mut rauhoittaa. Taas kaikenlaiset peikot pyörii ajatuksissa. Eilen illasta oli selkä ja vasen lonkka aiempaa kipeämpi ja ajatuksissa kummittelee, että jos siellä nikamassa on kuitenkin etäpesäke. Mulla siis luustongammassa näkyi kirkastuma L2:ssa, mutta alaselkää oli aiemmin raskauden aikana kuvattu magneetilla ja siinä ei mitään näkynyt niin kirkastuma tulkittiin raskauden aiheuttamaksi rasitukseksi, mutta mutta voisiko se kuitenkin olla jotain. No toivottavasti ei, mutta yön pimeinä tunteina päässä pyörii kaikenlaisia ajatuksia.

Tähän mennessä kokemuksen uusista sytostaateista: tiistai oli väsynein päivä, mutta ei mitään verrattuna Taxotere-koktailiin, aivan lievää pahoinvointia, kerran otin Primperania, sormia vähän kihelmöi, mutta ei särkyä, tänään aamusta nenäverenvuotoa, nivel- ja lihaskivut onkin vaivannut jo pidempään ja jalat on pölkyt. Särkylääkkeitä on tarvinnut käyttää suht säännöllisesti kainalon ja kyljen kipuihin, niitä siis aiheuttaa pääpaholainen metareineen ei sytot. Onneksi ei siis tämän pahempia sivuvaikutuksia niin jaksaa viikottaisen annostelun ainakin jonkin aikaa, toivottavasti ei tarvitse pitkään kärvistellä ennen kuin päästään leikkaamaan.

Huomenna siis körötellään miehen kanssa kotiin käymään labroihin ja perjantaina sytostaati. Pojat jää muorilaan hoitoon. Huomiseksi suunnittelinkin käyntiä Ikeassa, kun kerrankin pääsee rauhassa käymään, sieltä voisi löytyä jotain kivaa mökin sisustukseen.

Sitten vaan iltalääkkeet ja nukkumaan.

Ihan turha päivä

Siis tämäkin päivä oli taas niin turha. Käytiin sentäs mökillä mun porukoiden ja lasten kanssa, mutta sielläkin mä vaan nukuin ja oikein kun tsemppasin jaksoin käydä saunassa. Oli sellanen fiilis, että tästä kesästä ei voisi vähempää nauttia. Pääsis nyt nopeasti sinne pällitohtorille, jos vaikka päässä naksahtais paremmat vaihteet päälle. Ja juu tiedän, että ei se olo heti helpota. Meille on jo miehen kanssa tullut tavaksi välillä tuumata, että voisi asiat olla vieläkin huonommin. Mutta näillä eväillä porskutetaan eteenpäin.

Outoja päiviä

Uusista sytoista ei ainakaan vielä suurempia oireita tai ainakaan mitään uutta, ehkä vähän väsyttää. Olo on jotenkin niin outo siis pääkopan sisällä, että en osaa sitä sanoiksi muotoilla. Toivoa, toivottomuutta ja sitten taas ihan turtana.

Välillä tuntuu, että olisi kiva kun voisi mennä töihin. Hoitaa muita niin pysyi ajatukset edes vähän aikaa poissa omasta navasta tai tässä tapauksessa tissistä. Todellisuus vaan on se, että en ole minkäänlaisessa työkunnossa, en henkisesti enkä fyysisesti.