Kävin tänään hoitavalla onkologillani. Käyntiä jännitin aika paljon, koska tiesin, että nyt joudun viimeinkin kohtaamaan nykyisen tilanteen tai koko kauhea totuushan jää nähtäväksi keskiviikon magneetissa. No tilanne ei kuitenkaan kuulostanut niin pahalta, kuin mitä kauhukuvia itse kerkesin maalailla. Rinnan äkillinen punoitus johtui ilmeisesti siitä, että tauti yrittää levitä imuteitä myöden ja se täytyy nyt saada sieltä häädettyä ennne leikkausta. Kyljen kivun hän aatteli johtuvan siitä, että tauti kasvaa rinnan hermoihin ja kipu säteilee kylkeen. Tämä oli siis paljon parempi selitys, kuin mitä mä itse ajattelin, että tauti leviää sinne kylkeen. Kyljen tilanteestakin siis voidaan sanoa varmaa vasta magneetin jälkeen.
Lääkäri oli taistelumieltä täynnä ja edelleen vakuutteli, että kaikki mahdollinen tehdään, että mut parannetaan. Ja musta oli erittäin ihanaa kuulla, että edelleen puhutaan parantamisesta. En sano, että olisin itse missään vaiheessa ollut luovuttamassa, mutta tietysti tuli aiempaa vakavammin mieleen se mahdollisuus, että tästä ei parane ja tilanne saattaa huonontua nopeasti. Mutta kyllä se mun lääkäri on ihana, se on aina osannut mut rauhoittaa ja niin osasi nytkin. Todella paljon paremmalla mielellä aloitan nyt viikon.
Mä saan nyt sitten sen portin, ei kerkeä perjantain hoitoa varten, mutta seuraavaan hoitoon kerkeää. Mä olin varautunut pitkillä perusteluilla kuinka suonet alkaa olla pilalla ja aina tippa on kipeä, mutta mitään perusteluita ei tarvinnutkaan. Porttin laittoa puoltaa myös se, että leikkauksen jälkeen saatetaan vielä joutua jatkamaan jollain sytostaatilla tms. siis Herceptinin lisäksi.
Ai niin ja mä päätin alkaa sairaslomalaiseksi ja säätää vanhempainvapaat miehelle, jos se saisi niitä jossain välissä käytettyä. Rahallisesti sillä ei tainut olla mitään väliä olenko äititys- vai sairauslomalla. Vuoden loppuun asti laitettiin alkuun ja kuullosti siltä, että olisin itse voinut sanoa melkein kuinka pitkään vaan. No sitä voi sitten kätevästi jatkaa pari kuukautta ja mun alkuperäinen suunnitelma on siis palata töihin maaliskuussa.
Nyt säntään äkkiä käymään puutarhakieroksella katsastamassa kukkani, kun pikku piiperö nukkuu vielä.
Epätietoisuus saa kyllä kaikki möröt liikkeelle :/ Tuttu tunne.
VastaaPoistaHyvä ratkaisu tuo, että miehellekkin tulee mahdollisuus käyttää vanhempainvapaata ja voisinpa suositella, että yritätte saada sen käyttöön heti sun leikkauksestasi alkaen. Kahden pienen lapsen hoito dreenipussin ja haavan kanssa on vähintäänkin haasteellista.. Kuusivuotiastakin sai kaiken aikaa varoa ja muistutella... Eikä nostaminen leikatun puolen kädellä ole suotavaa - ei ainakaan yli kolmen kilon "lastin" nostelu sairasloman aikana.
Kauniita kuvia sulle ♥
Ihana kuulla että lääkärisi on täynnä taistelumieltä ja pystyi valamaan toivoa sinuunkin. Pysyköön vain tauti poissa imuteistä!
VastaaPoistaMulla on ollut kylkikipua, sitä on tunnusteltu ja kertaalleen ultrattiinkin mitään löytämättä, ehkä siinäkin oli noista hermoista kyse. Tosin hiukan hermostuttavasti kipu on yhä tallella.
Yhtä mieltä Teen kanssa noista
vanhempainvapaista, jos vaan mahdollista saada ne sinne leikkauksen jälkeen niin silloin niille olisi tarvetta.
*Peukkuja magneettikuviin*
VastaaPoistaMRI:stä selvitty. Mies tosiaan jää vanhempainvapaalle ainakin kuukaudeksi, kun mun leikkaus on. Järjestelyjä kuitenkin hankaloittaa se, että leikkauksen ajankohta on erittäin epäselvä ja saattaa tulla melkein milloin vain.
VastaaPoista