maanantai 28. toukokuuta 2012
Mikä ei tapa...
Vahvistaa vai vituttaa? Omalla kohdalla syöpä, hoitoineen ja jälkivaivoineen ei mua ole ainakaan vahvistanut. Tunnen itseni aiempaa heikommaksi, helposti särkyväksi, epävarmaksi, surullisemmaksi. Ennen syöpää kokemani varmuus tulevaisuudesta on poissa. Tulevaisuus on nyt epävarma ja alati muuttuva. Vielä en ainakaan löydä itsestäni ominaisuuksia, jotka olisi tämän painajaisen aikana vahvistunut, ehkä sitten myöhemmin kun tämä kaikki myllerrys on takana päin ja aikaa kuluu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vitutus voittaa täälläkin. Elämä ennen syöpää oli ja meni. Ja tämä on nyt tätä. Aina välillä pientä iloakin. Sulle kans! :)
VastaaPoistaEnemmän tai vähemmän jatkuvaa epävarmuuden ja muutosten sietämistä olen minäkin opetellut jo viimeiset 11 vuotta - ilmeisesti olen oppinutkin, ja niistä on tullut osa elämää mm. pätkätöiden ja aika isojen elämänmuutosten (avioero 2009) muodossa.
VastaaPoistaSyövästä parantuminen ja ekaa sairastumista edeltänyt "neitseellinen" usko elämän jatkumiseen ovat olleet aika kovalla koetuksella taas tänä vuonna taudin palattua, mutta jotenkin on vaan uskoa ja toivoa, miksei rakkauttakin (jossain muodossa), ollut pakko yrittää kaivaa jostain koloista, edes pikkuisen joka päivä. Muuten ei jaksa, ja lasten vuoksi on pakko jaksaa.
Jaksamista ja kaikkea hyvää sinulle, Adelheid. <3
Mikä ei tapa, se ahdistaa... Nuo jatkuvat terveyshuolet joita sulla on ollut myös syövän jälkeen - ja se peikko joka aina nostaa rumaa päätään kun jotakin vaivaa tulee - ovat takuulla vaikuttaneet niin että koko ajan on pieni hälytystila päällä. Ja se kuluttaa.
VastaaPoistaPaluuta syöpää edeltävään elämään ja itseen ei ole. Mutta ehkä jonkun uuden vahvuuden voi lopulta löytää, kun aikaa kuluu. Itse ajattelin sattumalta ensimmäistä kertaa tänä aamuna, että olen ehkä lopulta vahvempi. Ehkä.