Niinhän siinä kävi, että auki repsahtanut haavaa päätettiin laittaa umpeen. Torstaina menin jo toiveikkaana, että nyt pääsee, mutta leikkaus vaihtuikin Herceptiiniin ja haavan ummistus siirtyi perjantaille. Perjantaina sitten pääsinkin leikkaussaliin, haavan korjauksen ajan sain nukkua niin meni operaatio mukavan sutjakkaasti. Kaupanpäälisinä sain portin haavan korjauksen, siihen oli siis jäänyt iso ruma arpi, kun tulehduksen takia haava jätettiin auki ja paraneminen oli sytostaattien aikana tosi hidasta. Oli niin innokas plastiikkakirurgipoika, että ihan itse ehdotti tätä lisähommaa. Leikkauksen jälkeen mun piti olla yötä sairaalassa ja jos vielä joudun sairaalaan pitää muistaa ehdottomasti pakata korvatulpat mukaan, omat sukat ja kengät on ollutkin vakio varusteita, mutta nyt muistan varmasti ne korvatulpat, kun koko yön valvoin.

Onkologisella puolella suunnitelma on, että sädesuunnittelu CT tehdään uudestaan, koska haavan korjaus sen verran muuttaa tilannetta rintakehällä. Jos haava hyvin paranee sädehoito alkaisi 14.12. Onkkis oli myös päättänyt, että toinen Her-2-täsmälääke aloitetaan sädehoidon jälkeen ja syynä oli nimenomaan se, että elossa olevia syöpäsoluja ole sen verran paljon. Ammutaan vaan kaikilla tykeillä, tämä lapinipidi (tai jotain sinne päin) maksaa mansikoita, mutsikoita ja vähän vadelmia päälle, mutta on se mukava saada verorahoilleen kunnon vastinetta.

Olo on väsynyt, tyhjä. Tällainen elämäntapa, että mitään ei voi suunnitella alkaa rasittamaan. Pienempi poika jää mun ja miehen vanhemmille hoitoon Kouvolaan, on yksi huoli vähemmän. Onneksi isompi poika tulee kohta kotiin mua ilostuttamaan.