lauantai 30. heinäkuuta 2011

Lomakuu meni

Heinäkuu oli oikea lomakuu. Tuntui kuin olisi itsekin ollut kesälomalla, kun mies ja pojatkin lomaili. Vietettiin mukavia hetkiä mökillä. Mä kävin vaikka kuinka montaa kertaa uimassa, kun viime kesänä uimiset jäi väliin.

Syöpäily ja Tayskin on jäänyt taka-alalle. En edes muista koska on ollut näin pitkä tauko, etten ole Taysissa käynyt. Tähän ei nyt lasketa puhelin yhteyttä, jonka jouduin ottamaan pienen ruusun takia, mutta onneksi sekin korjaantui antibiootilla ja olo oli kuurin ajan hyvä. Nyt vaan uudestaan kerääntyy nestettä ja vähän lämpöä nostaa. Voihan vihannes, sanon minä. No maanantaina pitää taas ottaa yhteys Taysiin, voi olla ettei vielä päästä kolmen viikon erossa oloon Taysin ympyröistä, mutta onneksi ainakin mieli on ollut aiempaa kauempana syöpäasioista. Pieni kiivastuminen tuossa äskettäin kyllä oli liittyen syöpähoitojen aikaiseen avun saantiin. Kimpaannuin ihan niin suuresti, että tulokset on luettavissa muutaman lehden mielipidepalstoilta.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Jotankin mätää

Ettei vaan en ruusut alkais kukkia kesälläkin. Turvotus ja kipu jatkuu arpialueella, mutta kuumetta ei ole ollut. Mä olen kyllä ihan rättipoikkiväsynyt eli jotain mätää tässä on. No meinasin huomiseen vielä sinnitellä ja soittaa sitten hoitajalle, että kateltaisko CRP:tä. Terkkulaan en lähde paitsi, jos nousee kuume. 14 tunnin yöunet takana jospa siirtyisin sohvalle lepäilemään.

Harmittaa, että menee taas päiviä pilalle sairastaessa. Toivottavasti tämä on vaan joku pikku juttu ja paranee nopeasti.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Onkkiksella taasen

Torstaina oli Herceptin hoidon yhteydessä lääkäri ja kaikki näytti hyvältä. Maksa-arvot oli pysynyt kohillaan, sokerit ja kilpirauhasarvot ei ollut pahastunut kovasta lääkityksestä, hemoglobiini oli entiseen tapaan hieman alakanttinen, jos sitä taas napsisi purkillisen rautaa. Sydän oli viikko sitten tarkastettu ja pumppausvoima on entisellään. Pienet kipeät muhkurat oli lääkärin mielestä rasvanekroosipatteja eli ei niidenkään suhteen mitään huolestuttavaa. Vähän oli taas nestettä kertynyt leikkausalueen onteloon. Rinnan rekonstruktiosta kysyin ja minunkin kohdalla pätee 2 vuotta leikkauksesta. Lääkäri lupaili, että jo vuosikontrollin tienoilla aloittaisi laittamaan lähetettä, jos haluan. Kääks, vuosikontrolli on siis marraskuussa, tuleepas se nopeasti. Herkku-hoito sujui hyvin ja sain kehuja, kun olin niin iloisella tuulella. Olo on ollutkin kepeä ja kesäinen. Mökkeily teki hyvää, varsinkin kun passaattiin niin hyvin ja hoidettiin lapset.

Tänään arpialue on vähän enemmän turvoksissa ja vähän kipeä, toivottavasti vaan turvotusta eikä tulehdus uusiudu. Taidan ottaa Buranan ja mennä nukkumaan, eiköhän se yön aikana selviä mistä on kysymys.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Kuka minä olen?

SYÖPÄPOTILAS, se on iskostunut ja syvään. Tays ja syöpätaudit pitää mua edelleen tiukassa otteessa, ettei vaan todellisuus unohtuisi. Mitä muuta mä olen, äiti ainakin, rakkaat pienet pojat pitää huolen, ettei se unohdu. Vähitellen alan uskoa, että olen riittävän hyvä äiti lapsilleni. Vaimo alan taas vähitellen olemaan, onneksi rakas mieheni on jaksanut myös näissä vastoinkäymisissä. Nainen... ei vielä, rikkinäinen nainen, vajavainen, rikottu, silvottu, ruma. Vahva, sitkeä, ei hyvä taistelija, mutta erinomainen räpiköijä. Ei tästä kunnialla selvitty, mutta selvittiin kuitenkin.
Ammatillinen minä alkaa nostamaan päätään, kun nyt varmistui, että uusi työ alkaa syyskuun alussa.
Vähitellen, hyvin pikkuhiljaa alan löytämään taas itseni, jostain sieltä syövereistä. Syöpä ei enää orjuuta ja alista mua, mä meinaan nousta tästä voittajana. Mä jaksan ja mä pystyn!