keskiviikko 29. syyskuuta 2010

MRI tuloksia

Tänään oli siis vastearvio magneetti. Aiemmista kerroista viisastuneena aamusta nappasin rauhottavan, että putkessa mahallaan makoilu ei alkaisi liikaa ahdistamaan. Olikin rauhallinen olo reissulla. Magneetin jälkeen menin vielä ultaääneen, jolla on kateltu tarkemmin noita mun imusolmukkeita. Oli oikein mukava ja komea mieslääkäri harjoittelemassa ja sen jälkeen ihana röntgenlääkärini tuli vielä varmistamaan ja kertoi tulokset jo samantien. Kainalossa enää pieni imusolmuke, edellisestä kerrasta pienentynyt ja rinnassa näkyvissä vain kasvaimen jäänteitä ja paksuuntunutta ihoa. Nyt tunsin sitä helpotusta ja iloa, kaikki kärsimys ei ole ollut turhaa. Hymyilin ihan aidosti, olisin varmaan itkeä pillittänyt ilman rauhottavaa. Mä en osannut kuin toistella, että kiitos kiitos! Pelkopeikko on nyt ajettu hetkeksi nurkkaan häpeämään ja kutistumaan, saa astua esiin vasta ennen leikkausta, silloin on lupa vähän jännittää.

Joku kysyi Hollantiin matkustamisesta, meille se ei oikein enää ole lomamatkailua, kun on niin monta kertaa käyty, mun veli on asunut siellä ainakin 5 vuotta ja vähintään kerran vuodessa on tullut käytyä. Amsterdamin kaikki museot on kierretty, nähtävää kyllä riittää. Tulppaaniaikana pellot on tosiaan täynnä tulppaaneja, narsisseja ja hyasintteja. Mä en ole kova shoppailemaan, mutta kenkiä on tullut ostettua joka reissulta muutamat ja edullisesti löytyy. Nyt varmaan otetaan aika rauhallisesti, mutta jos vaikka kertaalleen pääsis ulos syömään.

Hyvää viikon jatkoa kaikille!

maanantai 27. syyskuuta 2010

VIIMEINEN sytostaatti

Perjantaina tippui viimeisen kerran sytostaattia suoneen. Olo ei ollut helpottunut eikä yhtään tehnyt mieli tuuletella. Pari päivää vielä niin suurimmat sivuvaikutukset on ohi ehkä sitten jaksaa vähän juhlia sytojen loppumista. Hoitajille vein välikiitokseksi suklaata, vaikka sytostaatit loppuu niin mähän ramppaan siellä Herceptiineillä ties kuinka pitkään.

Juhlamieltä taitaa latistaa se, että nyt on ehkä pelottavin vaihe edessä. Ensi viikolla kuvataan magneetilla voidaanko varmasti leikata ja sitten noin 4 viikon päästä olisi leikkaus. Mulle tulikin jo esikäynnin aika, mutta mun piti perua se, saavat keksiä jonkin muun ajan nimitäin mä lähden matkoille! :) Ei mitään kovin eksoottista vaan veljen luo Hollantiin, pojat lähtee mukaan, mies jätetään kotiin puurtamaan ja hoitoavuksi lähtee mun vanhemmat. Mä olen ollut niin tiukasti kiinni tuossa Taysissa kesästä asti, että nyt täytyi repäistä. Tekee varmaan hyvää nähdä muita maisemia tai vaikka vaan makoilla vaihteeksi veljen sohvalla.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Pää puolipehmeä

Eiköhän se viikon päästä jo ole ihan höttöä. Tuntuu yllättävän rankalta nämä viimeiset viikot. Ensi perjantaina olisi viimeinen sytostaatti, siis tällä viikolla! Mutta vielä kertaalleen pitäisi sivuvaikutukset kestää, eihän ne kovin pahat ole mutta mä olen NIIN KYLLÄSTYNYT! Onneksi varauduin siihen, että nämä viimeiset viikot sytojen kanssa on rankkoja ja täällä on ollut ympärivuorokautinen mummo- ja pappa-apu. Viikon lopun nukuin aamulla pitkään ja päivästä nukuin kahdet päiväunet. Vielä on epämääräinen olo, ei osaa sanoa alkaako vointi mennä parempaan vai jatkuuko kurja olo.

Kunnalta luvattiin mulle nyt ennen leikkausta päivittäistä apua. Nyt vielä sytostaattien ajan koen tarvitsevani koko päiväistä apua niin täällä päivystää nää sukulaiset, ehkä sitten pärjää muutaman viikon kunnan avuilla niin saadaan rauhassa elää perhe-elämää.

Leikkaus on alkanut välillä pyöriä mielessä.

Mä en nyt tiedä mitä mä kävin kirjoittamaan, mutta täällä edelleen sitkutetaan. Pahoittelen, kun en ole jaksanut muiden kuulumisia seurata. (mies rikkoi mun läppärin niin siinäkin yksi syy)
Mutta niin kuin sanoin pää on pehmeä, ajatus ei kulje. Hyvää viikon jatkoa kaikille ja hyvää vointia!

perjantai 17. syyskuuta 2010

Osastoterveiset

Tippaportti käännetty ja kohta tiputellaan toiseksi viimeiset sytostaatit.

Viime viikko on kulunut väsymyksen kourissa. Sytostaatit tuntuu väsyttävän aina vaan enemmän ja jokin pikkutulehdus on jyllännyt ja nostanut vähän lämpöä. Verikokeet oli kuitenkin sen verran kunnossa, että myrkyt voi tiputtaa. Ja jotta elämä ei olisi liian helppoa niin pienempi poika tekee hampaita ja isommalla on korvatulehdus. Huh huijaa!

Syöpätaistelun lisäksi on julistettu sota kunnan tanttojen kanssa. Huomasin tai oikeestaan mun äiti huomasi, että mähän olen ihan rikkipoikkiväsynyt ja sitten otettiin yhteyttä kuntaan, että voisiko saada lisää apua lasten hoidossa, kun tähän mennessä pienempää on käyty hoitamassa vaan silloin, kun itse olen ollut sairaalassa käymässä, mutta nyt tarvisi käydä useammin, että mä pääsisin päivällä lepäämään. Meidän vauva on ihan supernukkuja, että nukkuu ihan puoli tuntia päiväunia kerrallaan, että lepää siinä sitten, kun just kerkeää käydä vessassa ja syödä, kun pikkumies on taas vauhti päällä. No kunnan tantta rupesi selvittämään, mutta sain kuulla miljoonaan kertaan miten mahdoton pyyntö on kyseessä, että ei ole resursseja eikä rahaa. Mä olen aina liian kiltti ja liian hidas, että olisin saanut sanottua jotain napakkaa. Yritän seuraavalla kerralla, kun soittelee muistuttaa häntä, että jos tämä hoidetaan hyvin, musta tulee kunnalle vielä hyvä veronmaksaja tai jos hoidetaan huonosti niin pää pettää ja jään sairaseläkkeelle kolmekymppisenä, tai saatan joku päivä taluttaa lapset sosiaalitoimistoon, että "olkaa hyvä, minä en enää jaksa". Mä olen nyt valittanut tästä tilanteesta kaikille vastaan tulleille, neuvolatätille, äsken osaston hoitajalle, joka sattui olemaan mun kunnan terveyslautakunnassa, katotaan alkaisko kohta jotain tapahtua.

Mä jatkan täällä tippaletku jatkeena kököttämistä.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Uusi pää

Mun hiukset siis kieltäytyi putoamasta millään pikku myrkyillä ja nyt niissä on uutta väriä. Omasta mielestäni tämä on siis mun oma väri ja olen ilmeisesti hyvin onnistunut ihmisiä huijaamaan, kuin moni luuli mua aidoksi punapääksi. Hieman mua kampaajalla jännitti, että tippuuko hiukset värin huuhtelussa, mutta onneksi ei. Mä olin melkein liikuttunut, kun näin hiukseni. Peilistä ei enää katsonut ihan kummajainen vaan mä olin saanut jotain takaisin itsestäni, mitä tämä tauti oli vienyt.
Posted by Picasa

maanantai 13. syyskuuta 2010

Tosi kätsy tippaportti

Aaarggh! Toimi siis ainakin kolme kertaa. Perjantaina ensin hoitajat kolmeen kertaan piikitti ja sitten vielä anestesialääkäri kertaalleen ja totesitavat, että portti on varmaan kääntynyt väärin päin ja tarvii leikkaussalissa kattoa ja kääntää. No mulle tiputetaan Avastinia ja sen jälkeen 24 h ei saa tehdä haavoja niin portin kääntö lykkäänty tälle viikolle ja vielä epämääräinen ajankohta, että ne sitten soittaa. Hoitaja sen verran toppuutteli anestesialääkäriä, että mulla on pienet lapset, niin ei sitä niin vaan lähdetä sairaalaan. Lupasivat sitten päivän varoitusajan.
Mua siis oikein nauratti, toivottavasti nyt on käytetty kaikki huono onni ja tästä eteen päin kaikki menee kuin rasvattu.

Oikein mukava viikonloppu takana. Oltiin yllättäen häissä, miehen täti oli kutsunut syksyjuhliin syömään hirvenlihaa ja nehän sitten yllättäen tempasi naimisiin. Ihanat juhlat, ihan morsiusparin näköiset eli vieraat tuulipuvuissa, pihalla syötiin hirvenlihaa, kakkukin leikattiin retkipuukolla. Erähenkisiä ihmisiä siis, ainutlaatuiset juhlat.

Nyt mun täytyy kiitää kampaajalle!!! Meinasin ottaa vähän väriä päähän, kun on niin oudon värinen pää.

torstai 9. syyskuuta 2010

Sotasuunnitelma

Tänään oli lääkäri käynti ja muotoiltiin suunnitelmaa eteen päin. Nyt siis kolme kertaa sytostaatteja muilla herkuilla viikon välein ja siihen loppuisi mun sytostaatit ja niin kuin mun lääkärini sanoi "mä olen ihan kypsä". Kasvain tuntui hyvältä eli pehmeältä ja punoitus vähempää ja onkologi arvelikin, että nyt on hyvä hetki leikata. Vielä kuitenkin kuvataan magneetilla, että varmasti ei tulee mitään yllätyksiä leikkauksessa. Leikkaus olisi sitten viikolla 43. Sädehoito ja Tamoksifenit päälle. Näillä siis mennään. Mä olin ihan liikuttunut, että pääsenkö mä tosiaan leikkaukseen ja hoidoissa mennään eteenpäin. Ihanaa!

Samalla reissulla kävin psyk.hoitajan kanssa juttelemassa. Tärkeimpänä aiheena oli, mun jaksaminen ja miten sitä voisi tukea. Ihan hyvää teki puhua.

Mun pienokainen oppi ryömimään. Voi, että kun sekin on jo niin iso poika. On pitänyt oikein tankata tätä vauva-aikaa, kun A on meidän viimeinen vauva. Vauvan tuoksua ja se miten mun molemmat pojat on yöllä käpertynyt rintaa vasten syömisen jälkeen pitäisi pystyä pullottamaan, että voisi elävästi myöhemmin muistella.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

tiistai 7. syyskuuta 2010

Virkkausmania

Psyk.hoitaja antoi mulle kotitehtäviä, piti tehdä jotain mukavaa. No mä olen nyt parhaani yrittänyt. Mun on jo pidempään tehnyt mieli virkata jotain, mutta inspiraatio on puuttunut ja jaksaminen. Nyt sitten aktivoiduin, luin netistä ohjeita, kävin ostamassa langat ja virkkuukoukun ja aloin virkkaamaan tiskirättejä. Aattelin, että nuo rätit on tarpeeksi yksinkertaisia, eikä tarvi kauheesti keskittyä. Nyt jo kolmas rätti alkaa valmistua, mukavaa nähdä kun tulee nopeasti valmista. Ostin myös muutaman kerän sukkalankoja, kun oli niin ihania uusia värejä. Ajatukset on vähän enemmän pysynyt poissa sairastamisesta, väsymys vaan muistuttaa ja jalkojen nivelkivut nostaa päätään. Ajatukset alkaa siirtyä taas hoitoihin, kun huomenna on taas verikokeet, torstaina lääkäri ja perjantaina hoito. Kolmen viikon päästä sytostaattien pitäisi loppua, epäuskoinen olo, että voiko ne tosiaan loppua.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Tekemättömät työt

Siis lähinnä kotityöt on alkanut rassata. On se mukava välillä hermostua tavallisista asioista. Sytostaattien aiheuttaman laiskamatosyndrooman takia monet järjestely hommat on hieman kasaantunut. Pyykkinurkkauksessa on mahdoton kasa puhdasta pyykkiä, mä siis jaksan laittaa pyykkejä koneeseen ja kuivumaan, mutta en kantaa niitä paikoilleen. Erilaiset paperikasat myös täyttää kaikkia vapaita pöytäpintoja, kyseessä on siis minun paperikasat, joita en vaan jaksa järjestellä paikoilleen. Mies aina välillä pakottaa mut järjestelemään papereita uhkaamalla heittää kaikki pinkat roskikseen ja sen jälkeen esittelee paperit mulle yksitellen ja laittaa paikoilleen, mutta nyt miehenkin aika on mennyt töiden jälkeen lastenhoitoon ja ruoan laittoon. Mä siis inhoan tavaroitten järjestelyä ja varsinkin kassien purkamista. Mulla olikin koko kesän omat ja poikien käyttövaatteet kasseissa, eteisen lattialla odottamassa, että lähdetään taas isovanhemmille ja eihän parin viikon takia kannata kasseja purkaa. No nyt ollaan oltu ainakin kuukausi kotona ja mun oma kassi on edelleen osittain purkamatta... ehkä ensi viikolla. Onneksi meillä käy tasaisin välein siivooja niin pysyy jonkinlainen puhtaustaso sentäs, ne ei vaan järjestele tavaroita tai varmaan järjestelis, mutta se maksaa lisää.

Toinen tuskailun paikka on joidenkin asioiden hoito, varsinkin jos tarvii soittaa jonnekin tai mennä käymään. Millään en meinaa saada aikaiseksi. Tänään tein suuren edistysaskeleen ja soitin potilastoimistoon ja sain vapaakortin mulle ja pojille. Mun kuhnailun takia olen sitten maksanut aika paljonkin yli maksukaton, mutta onneksi ottivat samantien tilinumeron ja maksavat ylimenneet maksut tilille. Jee, rahaa! Sitten olisi ainakin muutama kela asia hoitamatta, ehkä ensi viikolla saan pirteyskohtauksen ja saan nekin hoidettua.

Hieman tuli sairausasioitakin tänään pohdittua. Ensi viikolla alkaa viimeinen sykli sytoja, kolme kertaa viikon välein ja siitä kolmen viikon päästä leikkaus. Kohta alkaa valmistelut leikkausta varten, ensi viikolla on aika onkologille ja silloin laitetaan lähete vielä magneettiin, varmistetaan, että kasvain on leikattavissa. Koskahan sitä kirurgia pääsee tapaamaan. Hän varmaan osaa tarkemmin selittää kuinka ihmeessä ne saa kaiken pahan varmasti pois, epäilys elää edelleen. Mä en usko ennen kuin näen ja patologi sanoo painavan sanansa.

Oliskohan nyt kirjoitettu kaikki päässä kiertävät ajatukset pois häiritsemästä. Tyhjä pää, paremmat unet.