perjantai 31. joulukuuta 2010

Parempaa ensi vuotta kaikille!

CMX- Taistele

Kulkee, kulkee
vesi kasvojemme yli kulkee
painuu, painuu
alle hukuttavan pinnan muistot
vaipuu, vaipuu
valo horisontin taakse vaipuu
koskee, koskee
vielä hetken kädet toisiaan
hehkuu, hehkuu
uni tuhotuista kaupungeista
virtaa, virtaa
uneen viimeiseen tää maa


Kun
kaikki on viety, taistele
kaikki on viety, taistele
kaikki on viety,
taistele

kun
kaikki on turhaa, taistele
kaikki on liikaa, taistele
kaikki on loppu,
taistele!

Nukkuu, nukkuu
toivo raunioiden alla nukkuu
itkee, itkee
joku lintukotiaan
taipuu, taipuu
oksat myrskytuulen alla taipuu
saapuu, saapuu
vuodenajat ajallaan
vyöryy, vyöryy
tuuli raivopäinen vuorten ylle
syttyy, syttyy
silmät jälleen palamaan

Kun
kaikki on viety, taistele
kaikki on viety, taistele
kaikki on viety,
taistele

kun
kaikki on turhaa, taistele
kaikki on liikaa, taistele
kaikki on loppu,
taistele!

torstai 30. joulukuuta 2010

Sininen hetki

Viime viikkoina mielialan on vallanut alakulo ja ahdistus. Näitä asioita olenkin käynyt käsittelemässä psykiatrian puolella tihennetyllä aikataululla. Sairaus hoitoineen on sen verran murtanut mua, että taidan lähiaikoina pyhittää kaiken ajan itselleni, joten kirjoittelen täällä harvemmin. Mulla ei ole nyt tänne annettavaa, ajatukset kiertää samaa rataa ja raapii välillä niin kipeitä asioita, että niistä en ole valmis täällä kirjoittamaan.
Sädehoito sujuu hyvin, iho punoittaa, mutta muuten se on kevyttä hommaa. Haasteet on nyt päänsisäisiä.
Kiitos kaikille tuesta ja blogiystävien kuulumisia seuraan taustalta.

torstai 23. joulukuuta 2010

Rauhallista joulua!




Hyvää joulua kaikille!
Piparitkin sain eilen paistettua. Osasta tuli aika tummapaahtoisia, mutta jos kuoruttaa paksulti sokerilla niin ei sekään haittaa. Iltapäivästä vielä säteilytystä ja sitten alkaa siltäkin rintamalta joulurauha. Tonttu-puuhat kutsuu.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Enkeleitä onko heitä?

Mä olen aina uskonut, että mulla on suojelusenkeli. Mä meinasin lapsena, alle 4 vuotiaana hukkua järveen. Se taitaa olla ensimmäisiä muistoja, mitä pystyn muistamaan. Laiturilta tavoittelin veteen tippuneita tavaroita ja mulskahdin perään, vajosin pohjaan, kun en osannut uida, mutta jaksoin pohjasta ponnistaa pinnalle ja isä tai äiti kuuli huutoni. Olen myös ajanut vakavan kolarin ja selvinnyt siitä mustelmilla. Ja ensimmäinen synnytys oli vaikea ja ilman sektiota ja nykyaikaisia antibiootteja oltaisiin varmaankin molemmat kuoltu. Sitten syövän muodossa ilmeistyi sellainen vastoin käyminen, että olen ajatellut suojelusenkelini olevan poissa, palaako hän ja ihmeen kautta selviän tästä kauheasta taudista. Saadaanko tämä tauti kokonaan pois, suojeleeko joku mua uudestaan sairastumiselta... Uskonto ei ole ollut kovin suuri osa elämääni aiemmin, mutta nyt olen rukoillut, että parantuisin, eikä lapseni tarvisi jäädä ilman äitiä. Voi rakas suojelusenkelini tule takaisin ja pelasta minut ja lapseni suurelta tuskalta!

Ahdistus on viime aikoina vaivannut mua. Tuntuu, että minä itse ja muut odottavat, että parantuminen tapahtuisi nopeammin, että heti hoitojen loputtua olisin ennallani. Kunto on kuitenkin kaukana siitä mitä se oli edes vuosi sitten raskaana ollessani. Nivelkivut, jalkojen kivut ja nivelten jäykkyys estävät normaalin liikunnan ja pelkästään lattialta nousu on haasteellista. Keskittymiskyky on aivan surkeata ja mieliala ailahtelee. Taistelu on vielä kesken, toipuminen vie aikaa. Nyt suututtaa niin, miten tämä typerä tauti on minua riepottanut. Välillä tuntuu, että tauti saadaan kyllä hoidettua, mutta ihminen menee rikki.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Vuosi sitten

Siitä on tasan vuosi, kun oli minun elämäni kauhein päivä. Kuulin sen epätodellisen uutisen, että patti rinnassani on syöpä. Viime joulu meni toivoessa, että heräisi tästä painajaisesta. Vuosi sitten oli kaunis pakkas päivä, joka tuntui tosi julmalta, olisi satanut edes räntää.

Hurja vuosi on takana. Vielä ei pysty käymään sitä läpi, vaan täytyy säilöä tulevaisuuteen, kun voimia riittää. Yritän selvitä vaan sädehoidon läpi. Menetyksiäni olen surrut. Joulutunnelmaan on ollut vaikea päästä. No yhtä huonoa joulua ei voi olla kuin viime vuonna, jos vaikka ei itkettäisi ihan koko ajan.

Päässää vyöryy ajatuksia edes takaisin. En saa niitä järjestykseen.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Radiation therapy, here I come!

Teksti ilman aakkosia, koska maito ja nappaimisto eivat kuulu yhteen.

Onkologin peukku nousi siis sadehoidolle. Huomenna se ramppaus sitten alkaa. Pahkura, jota ihmettelin oli rasvanegroosia. Kunnon nesteturvotuskin oli paassyt viikossa keraantymaan ja punktion saalis oli reilut 400 ml, kylla helpotti.
Peukku nousi myos lapinipidille, se aloitettaan sadehoidon jalkeen. Haittavaikutuksia on jotain, mutta ei kuulemma pahoja, lahinna kiusallisia, kuten ripuli ja akne. Kiva, kiva. Taman laakkeen tutkimukset on siis viela kesken ja varmasti ei voida sanoa onko tasta laakkeesta mulle apua, mutta ma olen valmis varmuuden vuoksi karsimaan pikku haitoista, jos silla voidaan lisata mahiksia, etta syopapaskiainen ei palaa.

Nyt ma menen vuorautumaan toppavaatteisiin ja karryttelen hakemaan poikaa hoidosta.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Proteesi

Nyt vasta, kun viikko sitten otin pumpuliproteesin käyttöön on alkanut päähän upota, että mulla ei todellakaan ole enää toista rintaa. Vaatteet päällä, proteesi käytössä voi näyttää melkein normaalilta, eikä kivutkaan koko ajan muistuta leikkauksesta. Siksi kai muutos tuntuu niin suurelta, kun kotona olessa otan proteesin pois, vasemmalla puolella tuntuu olevan oikein monttu. Rinta on poissa.

Kyselin hoitopaikkaa pojilleni maaliskuusta eteen päin. Tuntuu ihan utopistiselta, että muutaman kuukauden päästä palaisi töihin. Voiko sitä tosiaan toipua siinä ajassa niin paljon, että kykenee töihin, fyysisesti ja psyykkisesti.

Leikkaus haavalle on tullut yhteen kohtaan turvotusta, muistuttaa ihan sitä turvotusta minkä kasvain aiheutti rintaan. Maanantaina on omalle onkologille aika. Mielikuvituksella on vähän turhan pitkä aika vaellella. Väsyttää ja mikään ei huvita. Huomenna pitää tosissaan yrittää lähteä jouluostoksille. Ensi viikolla shoppailu on paljon vaativampaa, kun sädehoito alkaa (ehkä?) ja A tulee kotiin muorin ja vaarin hoivista. Mistähän sitä joulumieltä repisi, viime vuoden katastrofin jälkeen toivoisi mukavampaa joulua. Sain siis syöpä uutisen muutamaa päivää ennen joulua, pyhät meni itkiessä ja itkua pidätellessä, painajainen alkoi silloin. Onnellisemmasta joulusta haaveilen.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Siipirikkoja lumienkeleitä

Tehtiin pojan kanssa tänään lumienkeleitä, mun lumienkeleistä tuli siipirikkoja. Käsi nousee huonosti, kun ei ole uskaltanut jumpata haavan aukeamisen pelossa. Aamusta vanhempi poika teki pienen havainnoin, osoitti tervettä rintaa ja sanoi "äiti ei tosta kipeä" ja sitten osoitti sairasta puolta ja sanoi "äiti tosta kipeä" ja jatkoi vaatteiden kanssa venkoilua. Mä olin niin miettinyt, että miten tätä asiaa pojan kanssa käsittelisi, mutta taitaa tulla luonnostaan ne tilanteet. Odotin jo jotain reaktiota, kun käytiin suihkussa yhdessä, mutta silloin kylpylelut kiinnosti enemmän kuin se, onko äitillä yksi vai kaksi tissiä.

Tänään kävin tyhjennyttämässä vähän nestettä arpialueelta, ei paljoa tullut, mutta kainalon pakotus helpotti. Samalla hain pumpulitissini syöpäyhdistykseltä.

Mieliala laahaa maantasossa. En mä mitään synkkiä ajattele tai pelkää. Epämääräistä pahaaoloa, ahdistusta ja itkuisuutta.