perjantai 25. marraskuuta 2011

Onko positiivisuus pakollista?

Kun sairastuu syöpään onko siihen suhtauduttava positiivisesti, toiveikkaasti ja taisteluintoa puhkuen? Ainakin mulle on esitetty, että mä varmaan olen toiveikas ja positiivisella mielin ja uskon parantumiseeni. Mediastakin saa yleensä kuvan, että syövästä paranee lähes täysin pelkällä positiivisella ajattelulla tai ainakin jotain kivaa ja mukavaa tulee opittua sairastaessa. Todellisuushan on kuitenkin se, että syöpä on paska tauti. Vaikka kuinka hyvin se nykyään osataan hoitaa, aina joku siihen kuolee. Uskaltaisitko itse ylittää tien, jos tietäisit, että 90, 80 tai 50% varmuudella jäät auton alle ja kuolet siihen muutaman kuukauden tai muutaman vuoden päästä? Siitä olen myös ihan varma, että positiivisella mielellä ei yksikään syöpäsolu kuole. Toinen asia on, jos aletaan lässytämään elämänlaadusta, mutta syöpä ei parane hymyilemällä.
Lisäksi syövän hoidot on ihan perseestä. Pahoinvointi on vain yksi oire mitä sytostaateista voi saada ja tavallinen kansalainen ei osaa edes kuvitellakaan sitä kirjoa mitä kaikkea joutuu kärsimään sytostaattien aikana. Lisäksi vielä silvotaan rinta ja kainalo ja sen päälle poltetaan iho. Sitten pitäisi olla onnellinen, että selvisi hengissä, kantaa silikoni mönttiä rintaliiveissä ja kärsiä kivuista, säryistä ja turvotuksesta kädessä. On se syöpäpotilaan elämä vaan niin ihanaa!
Negatiivisuus kunniaan, mä voin sitten suhtautua johonkin muuhun postiviisemmin. Toivottavasti en ikinä sano, että tässä taudissa on ollut jotain hyvää, mä olin ihan tyytyväinen ja onnellinen ennen tätä kaikkea paskaa.
Elämä on ihanaa, syöpä EI!

torstai 24. marraskuuta 2011

Jaksaa ja ei jaksa

Töissä on mukava käydä ja aivot oikein kehrää, kun saa vähän haasteita ja toisaalta välillä aivot menee ihan jumiin, kun yrittää oppia uutta. Olo on ollut aika hyvä vaikka töissä käynti väsyttää tosi paljon. Töiden jälkeen jää jotenkin suuremmille kierroksille ja siinä ohimennen jaksaa puuhata kotitöitä paljon enemmän kuin esim. pari kuukautta sitten koko päivässä. Sitten kyllä, kun iskee perseen penkkiin vyöryy päälle mahdoton väsymys.

Viime viikkoisen tiedon jälkeen, että Herceptin ja Tyverb jatkuu on niiden aiheuttamat sivuvaikutukset alkanut tosissaan harmittamaan. Niitä jaksoi ja vähätteli kun vielä luuli, että ne on kohta ohi, mutta nyt tieto siitä, että vielä vuoden pitäisi sietää kaikkea sitä paskaa mitä niistä tulee niin ei millään nappais. Herceptini menee muutaman päivän väsytys, vilutus oireilla ohi, mutta tämä Tyverb jota pitää päivittäin napsia aiheuttaa kaikkea kivaa. Olen niistä haitoista aiemminkin maininnut, mutta listataan ne vielä tähän. Eli Tyverbin (lapatinibin) aiheuttamat haittavaikutukset: pahoinvointi (lievä, mutta alkaa se ketuttamaan, kun sitä on melkein joka päivä), vatsakivut, ripuli, sormien haavaumat, varpaiden kynsivallintulehdus (koko ajan), urtikaria-tyyppinen ihottuma, väsymys (luultavasti, kun en mä enää muista millaista on olla terve ja kaikissa voimissaan), sydämen tykytys (ehkä tai sitten mulla on vaan paska kunto), laktoosi-intoleranssi (aiheuttaa siis ainakin osaltaan vatsavaivat, siedän siis normaalisti laktoosia nyt en) ja nivelkivut. Oliskohan siinä suurimmat haitat. Ei vaan auta kuin kärsiä en mä uskalla käydä vaatimaan, että lopetettais, kun syövän uusimisen pelko on niin suuri, että sitä sietää aikamoisen määrän epämukavuutta parantumisen toivossa. Kukaan ei voi kuitenkaan sanoa, että kun kiltisti kärsin niin syöpä pysyy varmasti poissa. Pitää vaan toivoa parasta ja varautua pahimpaan.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Kuntosalilla


Tällasissa tunnelmissa tänään. Kävin siis salilla, en kuitenkaan spinningissä.
Hyvää viikonalkua!

perjantai 18. marraskuuta 2011

Herkkuu, Herkkuu

Ei lopu Herceptin eikä Tyverb. Luultavasti jatketaan näillä vielä vuoden. Joulukuussa on tulossa jotain raporttia käynnissä olevasta tutkimuksesta onko 2 vuotta Herkkua+Tyverbiä parempi kuin 1 vuotta. Muutenkin Onkologi kuulosti siltä, että suosittelee mulle sitä kahta vuotta. Eihän näistä lääkkeistä mitään kovia haittavaikutuksia tule, mutta sen verran kuitenkin, että toivoin niiden jo loppuvan.

Herceptin hoito annettiin tänään ja sain 3 kk eteenpäin aikoja tiputuksiin. Lääkärin kontrolli on sitten 12 viikon päästä ja silloin varmistuu lääkitysten kohtalo. Tipan laitto oli tänään jotenkin erityisen vaikeaa ja ajatukset portista heräsi uudelleen, ainakin jos hoidot jatkuu vielä vuoden. Eihän sitä toista kertaa voi olla niin huono tuuri, vai voiko...

Vähän on ollut alavireinen fiilis tänään. Kai mä niin odotin, että hoidot loppuis, että mä voisin ajatella olevani "terve". Nyt mä olen edelleen syöpäpotilas ja siitä tulee muistutus vähintään 3 viikon välein.

Onneksi elämä muuten menee eteenpäin. Käyn töissä, lapset kasvaa, joulu tulee, vuosi vaihtuu. Syöpäelämä jatkuu tavallisen arjen rinnalla, vasta myöhemmin voin jättää sen taakse. Tärkeintä on, että elämä jatkuu.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Poissa kehosta, mutta ei mielestä?

Tällä viikolla on syöpä pyörinyt aika paljon mielessä. Luultavasti perjantain lääkäriaika on saanut ajatukset taas liikkeelle. Kylkikipua on ollut kanssa enemmän ja se saa mielikuvituksen liikkeelle, entä jos siellä kyljessä onkin jotain. Mammografia ja uä katottiin syksyllä, mutta ainakin aiemmin oli puhetta, että katsotaan vielä magneetti. Rauhoittaishan se ainakin hetkeksi, jos vielä kuvattaisiin niin voisi luokitella kylkikivun ihan normaaliksi kivuksi. Perjantaina selviää myös se jatkuuko Herceptin ja Tyverb. Mielelläni ne lopettaisin jo, mutta pelottaahan se jäädä pelkän Tamofenin varaan. Mulle taitaa tulla nyt vasta se hoitojen loppumiskriisi. Tähän asti mä olenkin melkein kaksi vuotta ravannut Radiuksessa vähintää 3 viikon välein. Kontrolli väliä en vielä tiedä, ehkä 3 kk. On tää jännää, kuinka sitä osaa taas elää kuin normaalit ihmiset ilman lääkkeiden aiheuttamia sivuvaikutuksia.

Lymfaterapia on sujunut hyvin, käsivarresta on paikoittain lähtenyt jopa 2 cm ja hartiaseudun särky on loppunut. Muutama kerta viellä ja sitten tilaan uuden tukihihan ja toivotaan, että turvotus ei palaa.

Töissä on edelleen mukavaa. Pää käy kyllä edelleen aiempaa hitaammalla ja uusia asioita on vaikea muistaa. Pienestä muistikirjasta on tullutkin mun uusi työkaveri. Kai se pääkin tästä vielä lähtee käyntiin, huomenna käynnistelen kehoa kuntosalilla. Huomenna mulla on vapaapäivä, kun teen 4 päiväistä viikkoa ja etukäteen olen suunnitellut pyhittäväni vapaapäivät kunnon kohottamiselle. Nyt taas pääsee kuntoilemaan, kun tämän syksyn miljoonas flunssa alkaa mennä ohi.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Takaisin terveiden maailmaan

Tällä viikolla pääsin viimeinkin aloittamaan työt. Kovasti jännitti miten jaksaa, ettei vaan kesken päivää jalat kieltäydy kävelemästä ja pää paukahda täysin jumiin. Hyvin on kuitenkin alkanut, uudessa työpaikassa oli hyvin järjestetty perehtyminen. Tuntuu ihanalta taas käydä töissä! Olen nyt tuntenut itseni enemmän terveeksi ja "normaaliksi". Jaloissa ja selässä tuntuu illasta, että on päivän ollut jalkeilla, mutta eiköhän tähän taas nopeasti totu. Aloitin 4 päiväsellä viikolla ja olinkin loppuviikosta jo niin väsyksissä, että perjantai vapaa teki hyvää.

 Lymfaterapia jatkuu edelleen ja tuloksiakin ollaan saatu aikaan, paikoittain jopa pari senttiä lähtenyt käsivarresta ja kainaloa/selkää ei ole enää juurikaan särkenyt.

Taas tuntuu elämä menevän mukavasti eteen päin, eikä pieni flunssakaan ole haitannut. Väsymys on jo niin tuttua, että sen kanssa pärjää töissäkin. Pitää vapaapäivänä yrittää nukkua univelkoja pois. Rauhallinen viikonloppu tiedossa, kun pojat on mummolassa.

Syöpärintamalta ei mitään uutta!
Rauhallista pyhäinpäivää!