lauantai 22. syyskuuta 2012

Nytkö se on viimeinkin ohi?

Hyvin varovaisesti nostan vaaleanpunaisen kuohuvan maljan syöpähoitojen loppumiselle. Herceptin päätettiin nyt onkologin kanssa lopettaa, heti eikä vasta parin kuukauden päästä. Kummallinen tunne, että enää ei tarvitse 3 viikon välein käydä tiputuksissa. Toiveena olisi, että kuume jäisi Herceptinin lopettamisen myötä. Onkologi oli jo aiemmin sitä mieltä, ettei koskaan ole kuullutkaan, että tällaista pitkäaikasta kuumeilua voi siitä tulla, mutta voihan se minun kohdalla olla jokin äärimmäisen harvinainen haittavaikutus. Toivotaan, että olo alkaa nyt helpottaa. Maanantaina olisi vielä aika infektiolääkärille. Osan labrakokeiden vastauksista kuulin jo onkologilta, juurikaan muuta ei ollut kuin kohonnut lasko ja aivan hitusen koholla oleva CRP. Toivoni olen jo menettänyt, että jokin helposti hoituva selvä sairaus löytyy vaan luutavasti epäillään jotain epämääräistä tai sitten Herceptin on ainoa esille tuleva syyllinen kuumeiluun.

Nyt pitäisi muuttaa omaa ajattelua, että enää en todellakaan ole syöpäpotilas vaan syövästä toipunut tai toipumassa oleva. Jotenkin mielikin on viimeinkin alkanut toipua ja suurin synkkyys ja masennus on ainakin hieman väistynyt ja olen osannut nauttia edes jostain. Toipuminen tuntuu nyt jotenkin mahdolliselta eikä vain kaukaiselta haaveelta.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Ja sairastaminen sen jälkeen

Rooma oli helteinen ja ihana kaupunki täynnä historiaa. Mukulakivillä pitkät kävelyt tuntui jaloissa ja selässä, mutta kärsimykset korvasi mahtavat historialliset rakennukset, taideteokset ja tietysti hyvä ruoka. Vaikuttavinta oli Vatikaanin Pietarin kirkko.

Kotiin tultua alkoi sairastamisarki ja labrassa olen juossut monta kertaa viikon sisällä. Nyt tulevan viikon aikana on 3 lääkärikäyntiä, onkologi, työterveyslääkäri ja infektiolääkäri. Toivon kovasti, että jotain selviää, mutta toisaalta olen jo menettämässä toivon, että kuumeilun syy löytyy tai siihen löytyy jokin hoito. Ajatuksissa varaudun jo siihen, että elämää pitää jatkaa tällaisena vajaakuntoisena eikä paremmasta ole tietoa.
Elämä syövän jälkeen ei ole ihan sitä mitä odotin. Tiesin, että jotain olen menettänyt kokonaan entisestä elämästäni, mutta tämä tuntuu liialta, että olen menettänyt terveyteni näin pahasti.