Sotasuunnitelma

Tänään oli lääkäri käynti ja muotoiltiin suunnitelmaa eteen päin. Nyt siis kolme kertaa sytostaatteja muilla herkuilla viikon välein ja siihen loppuisi mun sytostaatit ja niin kuin mun lääkärini sanoi "mä olen ihan kypsä". Kasvain tuntui hyvältä eli pehmeältä ja punoitus vähempää ja onkologi arvelikin, että nyt on hyvä hetki leikata. Vielä kuitenkin kuvataan magneetilla, että varmasti ei tulee mitään yllätyksiä leikkauksessa. Leikkaus olisi sitten viikolla 43. Sädehoito ja Tamoksifenit päälle. Näillä siis mennään. Mä olin ihan liikuttunut, että pääsenkö mä tosiaan leikkaukseen ja hoidoissa mennään eteenpäin. Ihanaa!

Samalla reissulla kävin psyk.hoitajan kanssa juttelemassa. Tärkeimpänä aiheena oli, mun jaksaminen ja miten sitä voisi tukea. Ihan hyvää teki puhua.

Mun pienokainen oppi ryömimään. Voi, että kun sekin on jo niin iso poika. On pitänyt oikein tankata tätä vauva-aikaa, kun A on meidän viimeinen vauva. Vauvan tuoksua ja se miten mun molemmat pojat on yöllä käpertynyt rintaa vasten syömisen jälkeen pitäisi pystyä pullottamaan, että voisi elävästi myöhemmin muistella.

Sytostaattipäivän kuulumisia

Viides paklitakseli vaihtelevilla lisukkeilla takana, neljä vielä edessä, yksi taukoviikko tulee väliin. Välillä jo ihan hyvä fiilis, että kyllä tästä parannutaan. Omasta mielestänikin kasvain on pehmeä, tuskin erotettavissa ja punoitus vähenemässä. Lääkäri eilen vakuutteli, että tämä viikko-paklitakseli on yhtä tehokas kuin Taxotere, toivotaan niin. Oli myös puhetta Herceptini-hoidon pituudesta, joulukuussa on valmistumassa jokin tutkimus, missä verrataan onko kahden vuoden Herceptin parempi kuin vuoden ja jos on mitään viitettäkään, että on niin mä saan Herceptiniä kaksi vuotta. Mulla uusimisriski on ilmeisesti niin suuri, että kaikki keinot kehiin. Onneksi sydän on jaksanut hyvin Herceptinit ja sytostaatit. Sädehoitokin aloitetaan kuulemma heti, kun haava on kiinni. Toivottavasti tiukat hoidot auttaa ja tästä äityliinistä saadaan tautivapaa.

Meinasin mä taas tänäänkin pimahtaa, kun molemmat pojat karjuu yhtä aikaa, isompi läiskii pienempää ja mies kuppaa töissä (ei siis ollut heti neljältä kotona). En kuitenkaan lähettänyt poikia postipakettina muorilaan vaan kohta peitellään kullanmurut nukkumaan ja sitten äiti saa pienen hetken huokasta ennen kuin ittekin kömmin nukkumaan.

Syöpärintamalla ei mitään uutta

Maanantaina otettiin kaulan imusolmukkeista ohutneulanäytteet, vasen puoli meni tosi hyvin pisto tuntui ja sen jälkeen vain uä:n näytöltä seurasin kun neula meni imusolmukkeeseen. Oikean puolen näytteen otto taas sattui aika mojovasti, mutta olin kuulemma tosi reipas, kun en edes huutanut. No mieleni teki kuitenkin huutaa, mutta aattelin olla rauhallisena, kun toinen heiluu neulan kanssa suurten kaulan suonten läheisyydessä ja lisäksi mikään näyte ei ole vielä sattunut yhtä paljon kuin rinnan karkeaneulanäytteen otto, kyllä puudutettiin, mutta kun ei puutunut. Rtg-lääkärin mielestä imusolmukkeet ei näyttänyt huolestuttavilta, mutta otti näytteet, kun kerta oli pyydetty ja mä ehdottomasti halusin ne, mä uskon vasta kun patologi sanoo, että ei ole pahanlaatuista. Eli varaudun taas pahimpaan.

Torstaina olen aamusta menossa osastolle portin laittoa ja sytostaatteja varten ja suunnitelmissa olisi tiputtaa vertakin. Luultavasti silloin saan kuulla keuhkojen CT-kuvien vastauksen. Pahimpaan varaudun niidenkin suhteen, magneettikuvissa oli siis näkynyt nestettä oikealla rintakehällä, paikkaa en tiedä mutta selkä on ollut oikealta kipeä, en siitä ole kenellekään sanonut, kun aattelin, että on vaan normaalisti selkä vähän jumissa, mutta syöpämörkö on taas nostanut päätään ajatuksissa ja hieman pelolla odotan vastauksia.

Isompi poikakin kotiutui oltuaan melkein koko kesän muorin ja vaarin luona. Hieman on ollut kotiinpalaamiskriisiä, mutta eiköhän tilanne parissa viikossa rauhoitu. Ensi viikosta alkaa taas hoito niin palaa arki normaaliksi. Tämän viikon saan lastenhoidossa apua siskoltani, onneksi! Vaikka vointi on parempi kuin pitkään aikaan niin väsyttää ja laiskottaa aika pahasti normaalitilaan verrattuna.

Tällaisia väliaikatietoja. Lisää kirjottelen varmaan torstaina, kun otan läppärin ja nettitikun mukaan. Luultavasti siellä saa paremmin rauhassa surffailla netissä ja kirjoitella kuin kotona.
Pahoitteluni vielä blogi-ystävilleni, kun en ole jaksanut kaikille kommentoida, mutta lukenut olen kuulumisia ja ajatuksissani olette.

Huonohkoja uutisia

Ei siis niin huonoja kuin pahimmassa tapauksessa pelkäsin, mutta eipä niin hyviäkään eli odotetun laisia. Eli kainalon kaksi imusolmuketta on muutaman millin kasvaneet ja rinnassa aiempaa enemmän turvotusta ja muutoksia iholla. Hyvä uutinen on, että kyljessä ei löytynyt mitään poikkeavaa. Lisää selvitystä vaatii pari löydöstä, ensinnäkin kaulalta molemmin puolin löytyi suurentuneita imusolmukkeita ja kyllähän mä huomasin, että rtg-lääkäri siinä kaulalla jotain mittaili, teki silloin mieli lyödä sormille, että "ei siellä mitään mittailtavaa tarvisi olla." Nuo kaulan imusolmukkeet voi siis olla reaktiivisia eli jonkun tulehduksen aiheuttamia ja tätä hyvää vaihtoehtoa tukee myös se, että soliskuopissa ei ole muutoksia ja pahissolut ei siis voi hypätä siitä yli sekä myös terveellä puolella oli imusolmuke ja sinnekään ei voi solut hypätä, oikea puoli on siis edelleen terve. Toinen huolestuttava löydös oli neste oikealla puolella keuhkoissa, mutta sekin siis voi olla tulehduksellista. Lisätutkimuksina nyt napsahtaa kaula uä ja ohutneulanäyte ja keuhkojen CT. Mä haluan nyt uskoa, että löydökset on normaaleja ja tauti on edelleen voitettavissa.

Lääkäri oli kovasti huolissaan mun jaksamisesta, mutta pakkohan se on vaan jaksaa. Pieniä hetkiä on välillä ollut, että tuntuu ettei jaksa ja haluais vaan lukkiutua pariksi päiväksi johonkin piiloon nyyhkimään, mutta onneksi mulla on nämä kaksi maailman parasta syytä jaksaa eli mun pojat, vaikka välillä on tosi raskasta hoitaa varsinkin pienimmäistä niin kyllä ne vaan antaa niin paljon takaisin, että plussan puolelle jäädään reilusti. Aluksi mä mietin tosi paljon sitä, että miksi just nyt tuli tämä sairaus, aivan mahdottoman huonolla hetkellä, mutta toisaalta jos tauti oli tullakseen niin mä olen niin onnellinen, että kerettiin saada tämä toinenkin poika, olisi harmittanut tosi paljon, jos ei oltaisi saatu toista lasta. Onhan siis edelleen teoreettinen mahdollisuus, että 5 vuoden päästä, kun hormonihoito loppuu voisi saada vielä lapsia, mutta luultavasti silloin ei enää jaksa aloittaa vaippa- ja yösyöttörumbaa uudestaan. Mies on ehdottomasti sitä mieltä, että enempää lapsia ei tule, mulla kun nuo raskaudet oli nimenomaan raskaita. Mä olisin kuitenkin vielä toivonut kolmatta, mutta eiköhän näissä mun pojissa ole mulle ihan riittävästi rakastettavaa. :)

Tiuskii ja kiukuttelee

Siis miehelleen, josta voidaan päätellä että, jännittää ja väsyttää. Huomisen MRI-vastaus jännittää erityisen paljon, jotenkin rtg-lääkärin käyttäytymisestä päättellen, että uutiset ei ole kovin hyviä. Pikku-A on taas pitänyt huolen, ettei ole tarvinnut kovin paljoa nukkua, yöllä normaalia enemmän herätyksiä ja päivälläkään ei ole nukkunut puolta tuntia pidempää. No niin siinä vali vali-osasto.

Kirjottelin taas rakkauskirjeitä kelalle, että saisi rahansa pois matkakuluista, kun matkakulukatto on täynnä. Lisäksi eilen tuli sairaalalaskun mukana lappu, että maksukatto on tullut täyteen, jei! Nyt voi hankkia vapaakortin, että voi ihan ilmaseksi käydä polilla loppu vuoden. Lisäksi katoin kelan sivuilta, että lääkekulujen maksukatto on enää muutaman kympin päässä, jei, kohta saa lääkkeitäkin muutaman euron hintaan. Mä olenkin ollut ahkera apteekin asiakas, tuolla kylän apteekilla varmaan huolestuttaisiin, jos mua ei viikkoon näkyisi.

Mä onnistuin tänään ekaa kertaa muotovaahdon kanssa litistämään siilitukkaani päältä, tulee paljon kivemman näköinen, kun saa ton pystäriä vähän laitettua. Harmi vaan nuo rakkaudella kasvatetut hiukset saattaa vielä lähteä eli kuulapään paluuta odotellessa.

Nyt pitää mennä virvoittelemaan kasveja, vähän muuta ajateltavaa.

Hikinen päivä

Huhhuijaa, sitä on kuin vanhat mummot, kun meinaa kuuma ilma käydä voimille. Meinaa ihan henkeä ahristaa. Onneksi on ilmalämpöpumppu, jolla saa jäähdytettyä taloa. Melkein koko päivän olen sisällä kököttänyt. Onneksi kävi vieraita piristämässä päivää. Mikä onkaan hauskempaa, kun katella 2-vuotiaitten viiletystä. Pienin vieras oli vaan 4 päivää vanha, miten se olikaan niin pieni, meidän vauva on jo ihan jättiläinen.

Viikoittainen käynti apteekissakin suoritettu, itselle ja pikku-A:lle hankittu lääkkeitä. Farmaseutti varoitteli, että vauvan lääkkeessä on etanolia, että se voi olla haitallista. Piti oikein hillitä itteään, ettei ruvennut laukomaan sopimattomia, täti vaikutti siltä, ettei olisi oikein ymmärtänyt huumoria, kuten että ehkä meidän vauvasta tulisi vähän lupsakampi pikku hömpsyjen jälkeen. ;) Pikkunen on ollutkin erityisen kärttyinen, toivottavasti uuden lääkkeet helpottaa refluksioireita ja sen aiheuttamaa limaisuutta.

Nivel- ja lihaskivut vaan pahenee, kohta mä en enää pääse aamusta vauvan kanssa rappuja alas.
Taitaa huomennakin olla kotona töpsettelypäivä.