tiistai 26. lokakuuta 2010

Ei taaskaan mennyt niin kuin piti

Tänään kävin leikkauksen esikäynnillä ja siellä sain tietää, että minun leikkaus on ENSI viikon torstaina. Mä hermostuin tästä tiedosta aivan uskomattoman paljon. Miksi helvetissä sitä leikkausajankohtaa on pitänyt salailla tähän asti. Mun onkologi oli suunnitellut leikkausta tälle viikolle ja mä yritin kysellä etukäteen hoitajilta, osaston lääkäriltä ja vielä eilen psykiatriselta hoitajalta, että milloin se leikkaus on ja kaikki oli sitä mieltä kyllä se yleensä on samalla viikolla kuin esikäynti. Psyk.hoitaja yritti eilen kattoa koneeltakin aikaa, mutta sitä ei ollut nähtävissä. Mä olin järjestellyt kaikki asiat, että tällä viikolla leikkaukseen meno onnistuisi helposti ja jäisi hyvin aikaa toipua. Mies aloitti vanhempain vapaan, lapsille järjestettiin loppuviikoksi hoitopaikka saatikaan henkinen valmistautuminen. Nyt mies on ollut aivan turhaan vanhempainvapaalla tämän viikon ja mun toipumisaika jää aiottua lyhyemmäksi. Mä olin niin hyvin suunnitellut, että olisi hetken aikaa vähän helpompaa. Mua niin kiukuttaa. Näistä asioista mä jo avauduin sille lääkärille, mutta sen mielestä ei mitään nostorajoituksia varsinaisesti ole, mutta voihan se leikkauspuoli siitä nostelusta kipeytyä ja muutenkin sain sen kuvan, että pikku leikkaus. Mä itkeä tihrustin sitten lopun lääkärivastaanoton, koko hoitajan vastaanoton ja vielä kotimatkan. Kyllähän se lääkäri lässytti, että haluutko keskustella sosiaalihoitajan kanssa, jos saisi jotain apua kotiin, mutta eipä kiinosta kun sitä tuli silloin kesänlopulla selviteltyä, eikä muuta ole kuin kunnan lastenhoitaja, jolta irtoaa maksimissaan muutama tunti päivässä, jos ei sitten halua yksityistä hoitajaa palkata tai laittaa pientä päiväkotiin. Just joo. Eikä ne saanut kiinne sellasta anestesialääkäriä, joka mua olis kattonut, mutta sitten mä jo kiukuttelin, että en ole tulossa joku toinen päivä, että nukuttakoon kylmiltää, en mä ole kuin syöpäinen ja lihava. Mä olen tähän asti ollut kiltti potilas, suostunut kiltisti kaikkiin muutoksiin, mutta nyt mä ekaa kertaa kunnolla kiukkusin, että miksi tämä menee näin ja miksi ei voinut aiemmin ilmoittaa leikkausaikaa. Tämmönen syövän sairastaminen ja hoidot ei ole ollenkaan suunniteltu lapsellisille ihmisille.

En enää edes muista mistä muusta piti kiukutella. Mä olen ollut niin huonolla tuulella koko päivän. Miksi mulla tuntuu kaikki menevän päin persettä. Normaali ihmisellä viikon lykkäys ei varmaan tuntuisi missään, mutta multa se tuntuu kaatavan maailman. Eilen mä olin jo niin valoisalla tuulella ja energisempi kuin aikoihin, mutta nyt taas kiristää päätä niin ettei veri kierrä.

Lopetan tilitykseni tähän ja jos jollekin jäi epäselväksi olen edelleen KIUKKUINEN! Systeemi on perseestä!

maanantai 25. lokakuuta 2010

Leikkausviikko

Tällä viikolla on siis leikkaus. Tällä hetkellä ei kauheasti jännitä. Huomenna on esikäynti ja luultavasti keskiviikkona leikkaus. Vähän olen katellut tota sairasta tissiäni, että siitä pitää kohta luopua. Vielä en ole osannut asiaa käsitellä, ehkä sen aika on vasta leikkauksen jälkeen. Mieliala on ollut parempi kuin aikoihin ja fyysinen kuntokin tuntuu paremmalta. Jaksoin viikonloppuna istuttaa Hollannista tuomat kukkasipulit. Kokeilen selviääkö ne talvesta ruukuissa. Lauantai olikin ihana aurinkoinen päivä. Eilen käytiin ostamassa pojille talvivaatteita, viime viikon -6 astetta sai jo hätääntymään, että mitä pojalle laitetaan hoitoon vaatteita, viime vuoden toppakengät ja -puku olivat jo liian pienet.

Nyt mä olen kai oikeesti vaan sairaslomalainen, kun mies jäi tänään vanhempainvapaalle. Nyt vois vaikka laiskotella ja nukkua koko päivän, mutta hahaa mua ei väsytä. Viimeisestä sytostaatista on vähän yli kaksi viikkoa ja nyt alkaa tuntuumaan, että niiden aiheuttana väsymys alkaa helpottamaan. Kyllä elämä on ihanaa ilman sytostaatteja!

Taidan tänään värjätä hiukset leiskuvan punaisiksi niin oon sitten tyylikäs sairasvuoteella.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Pikaiset kuulumiset

Kommenteissa kysyttiin mitä kuuluu niin tässä viimeisimmät kuulumiset:
Menettelee. Hollanin reissu meni hyvin, jos ei tätä portti ongelmaa lasketa. Heti kotiuduttua kävin lääkärillä ja sain pari päivää antibioottia suoneen ja tänään portti sitten poistettiin ja viikonlopun yli käyn tk:ssa hakemassa suoneen antibioottia. Tulehdus toivottavasti tästä rauhottuu, ettei ensi viikolle suunniteltu leikkaus vaan siirry. Antibiootit on ainakin jytäkät kahta suun kautta ja yhtä suoneen, luulis pahemmankin bakteerin talttuvan.

Pojat on röhässä niin ei paljoa tarvi, nukkua. Onneksi sain tänään nukuttua päikkärit sairaalassa.

Pitää vielä lisätä, että vaikka mulla tämän portin kanssa on kaikki mennyt päin persettä niin suosittelen kuitenkin, jos kaikki olisi mennyt hyvin niin se olisi ollut tosi kätevä ja kivuton reitti annostella i.v. lääkkeitä. No nyt pistelkööt mulle Herceptinit käsiin, uutta porttia en ota.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Ei aina voi voittaa

Viime aikoina hyva onni on ollut vahissa. Usko siihen, etta asiat menee hyvin vahenee koko ajan. Onko oikeesti kaikilla nain hankalaa vaan vain mulla. Aamu alkoi silla, etta kaaduin vauvan kanssa rapuissa, onneksi vaan pari rappua, pikku-A loi suunsa, mutta onneksi ei kovin pahasti paataan, verta tuli, mutta pienella pelastyksella selvittiin. Naissa hollantilaisissa taloissa on tosi jyrkat rappuset, niin ma aamukankeilla jaloilla kompuroin. Itellani on mojovat mustelmat, ei luita poikki talla kertaa.
Illasta kavin sitten suihkussa ja suihkuttelin kaskysta tippaportin haavaa ja huomasin sitten, etta kappas keskella haavaa on reika ja sielta pilkottaa portti. Voi v-sana, perkele ja saatana paalle. Haava on siis ollut vahan tulehtunut, mutta ma olen sunnutaista asti syonyt antibioottia niin aattelin, etta kylla se siita paranee. Kaytiin paivystavasta apteekista hakemassa haavalappuja ja aamulla taytyy soitella kirurgipaivystajalle, etta kuinka ma taman haavan suojaan, kunnes tiistaina palaan Suomeen. Ja toinen v-sana paalle, tama portti pitaa varmaan poistaa kokonaan. Yrita tassa sitten olla positiivinen.

Huomenna ohjelmassa olisi Rotterdamin elaintarha, jos siella olisi vaikka hauskoja apinoita. Nyt ma lahden nukkumaan mun pikku-apinan viereen.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Kuntoutusloma Hollannissa

Selvittiin kaikesta huolimatta, tanne Hollantiin. Ei ollut ihan paras ajankohta lentaa, heti sytostaattien jalkeen ja nukkumattoman yon jalkeen.
Nyt hyvin nukutun yon jalkeen alkaa elama voittaa ja kavin jo pyorailemassa ja shoppaamassa. Taalla on mukavaa pyorailla, kun on niin tasaista. Pojille on molemmille istuimet pyoriin niin paastaan porukalla viela ajelemaan.

Leikkaus valahtelee valilla mielessa, matkan jalkeen on enaa viikko aikaa. Alkaa jo oikeesti jannittaa.

Suomeen on kuulemma satanut paikoittain jo lunta, taalla on onneksi kuivaa ja leitoa.

Yrittaa saada selvaa tekstista, aakkoset puuttuu koneesta.

Hyvaa viikonalkua!

torstai 7. lokakuuta 2010

Ei nuolaista ennen kuin...

Ja kerta kiellon päälle. Huomenna vielä kerran sytostaattia. Kävin tänään onkologilla ja huomiselle oli suunniteltu Herceptin, mutta onkkis ehdotti mulle, että jos kuitenkin laitettais kerran vielä paklitakselia, että ennen leikkausta ei tulisi takapakkia ja varmasti saataisin leikkaamalla kaikki pois. Mä sain itse päättää laitetaanko vai ei, mutta pelko taudin aktivoitumisesta ennen leikkausta oli suurempi kuin pelko sivuvaikutuksista. Mä olin jo etukäteen ollut huolissani, että osaako mun huonosti käyttäytyvä syöpäni pysyä niin kauan hiljakseen. No nyt ainakin pysyy aisoissa, kun kertaalleen vielä myrkytetään ja magneettikuvillä jo todistettiin, että tämä myrkky toimii niin en turhaan kärsi. Kyllähän se harmittaakin, että kertaalleen vielä joutuu sivuvaikutuksen kestämään ja varsinkin kun väsymyspäivät osuu alkuviikkoon ja maanantaina pitäisi lentää Hollantiin, mutta eiköhän siitä selvitä. Sain varmuuden vuoksi antibioottikuurin ensi viikoksi, ettei vaan tule mitään tulehduksia.

Laukku on jo melkein pakattu ja viikonlopuksi mennään huolaamaan mun vanhempien luo ja siitä maanantaina ponkastaan Helsinki-Vantaalle. Kuinkahan lujaa A osaakaan lentokoneessa huutaa. Varokaa vaan kanssa matkustajat, meidän pojat ei ole mitään hissukoita. :)
Jaha pihalta vilkutellaan mulle, että ekat päikkärit on jo otettu. Mä haen pikakiitäjän sitten sisälle.