perjantai 7. lokakuuta 2011

Pilkahdus aurinkoa ja uusi synkkä pilvi uhkaa

Todella pitkästä aikaa mua on hymyilyttänyt ihan muuten vaan ilman syytä. Syysmyrsky riepottelee pudonneita lehtiä ja aurinko paistaa, tuntuu hyvältä, että on kaunispäivä, eikä tarvitse vain järjellä ajatellen todeta, että onpa kaunista vaan nyt se tavoittaa myös tunnetasolla.

Kaksi viikkoa sitten alkanut kuume ja yskä vaivaa edelleen. Tulehdusarvot ovat edelleen normaalit ja nyt onkologille tuli mieleen, että tulisi poissulkea, ettei kyseessä ole Tyverbin aiheuttama keuhkoreaktio. Maanantaina olisi sitten keuhkojen HRCT eli tavallista CT:tä tarkempi kuvaus. Hoitona olisi kortisoni (yök!) ja Tyverbin lopettaminen. Kivaa olisi, että selviäisi mikä on kuumeen takana ja saataisiin se hoidettua, mutta mä inhoan kortisonia yök yök yök! Lisäksi Tyverbin lopettaminen tuntuu pelottavalta.

Tällä viikolla pääsin aloittamaan lymfaterapian ja terapeutti oli ihan positiivisella mielellä, että turvotus saadaan kuriin. Uusi tukihiha pitäisi sitten muutaman hoidon jälkeen tilata, vanha hiha hankaa kyynärtaipeesta, enkä ole sitä voinut käyttää. Suurin turvotusongelma onkin ollut selässä tai kainalossa johon ei hiha pajoa auta.

Läheiseni olivat juonineet mun selän takana ja mä olen ensi viikolla lähdössä veljeni luo Hollantiin. Tarkoituksena on päästä vähän irti kotioloista ja harrastaa rauhallista liikuntaa pyöräillen ja kävellen.

Myrskyisää päivää kaikille!

7 kommenttia:

  1. Toivottavasti saat kuumeen kuriin. Outoa noin pitkä kuume on. Eipä taida olla kukaan kuka tykkäisi kortisonista (Yök). Hyvä kun mieliala on parempi, kaikki tuntuu silloin helpommalat. Ihamasti ovat läheisesi sinun jaksamista ajatelleet, kun pääset veljesi luo Hollantiin. Aurinkoa syksyyn!

    VastaaPoista
  2. Ihania sukulaisia sinulla! Pidä nyt oikein hauskaa ja kivaa Hollannissa. Toivotaan muutenkin parempia vointeja.

    Luulen muutenkin, että olet ohittanut "kriittisen pisteen", ja kuljet kohti valoa!

    Oikein hyvää jatkoa!

    -m-

    VastaaPoista
  3. Ihania läheisiä sulla tosiaan ♥

    Siinä sitä oli taas sekä hyviä että huonoja uutisia. Parastahan se on sitten lopettaa se Tyverb, jos se tollaisen keuhkoreaktion aiheuttaa :/ Toivottavasti kuumeen ja yskän syy vihdoin selviää ja ne saadaan pois päiväjärjestyksestä.

    Hyvää viikonloppua ja reissua!

    VastaaPoista
  4. Kiitti myrskyisästä päivästä ; ) On kyllä tuuli riepotellut ja sade hakannut ; ) Hyvä Adele - tervemenoa Hollantiin !!! Ihana maa, hyvät juustot ; )
    NAUTI !
    pirtsikka

    VastaaPoista
  5. Joo kiitos vaan, kyllä myrsky riepotteli, mutta onneksi ei sisätiloissa. Mielen myrskyt on sitten asia erikseen ;)
    Pelottaa varmasti, jos lääke joudutaan lopettamaan. Itse kärvistelen estrogeenieston kanssa, mutta senkin lopettaminen "kesken kauden" tuntuu vaikealta.
    Hyvää Hollannin matkaa sinulle! Toivottavasti pyöräily ja veljen tapaaminen tuulettavat osan huolista pois!

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti kuume ja yskä häviävät syysmyrskyn mukana taivaan tuuliin. Tai ainakin lentäessäsi yllätysreissulle. Kiva yllätys, ihanaa matkaa, nauti reissusta ja ennen kaikkea voi hyvin !

    VastaaPoista
  7. Itse olen menossa ensi viikolla kainalon tyhjennykseen ja vähän jännittää millaiset jälkimeiningit tulee. Viikonloppuna käytiin teatteri reissulla ja kylläpä piristi. En muista milloin olisin viimeksi nauranut samalla tavalla. Pienen irtiotot on kyllä elämän suola. Ihanaa kun pääset reissuun =)

    VastaaPoista