torstai 11. lokakuuta 2012

Voitto vai välirauha?

Siitä on kohta 3 vuotta kun mä sairastuin. Onneksi silloin en tiennyt kuinka pitkä ja kivinen taival on edessä. Nyt olen viimeinkin alkanut niputtaa mennyttä ja ajattelemaan, että se on viimeinkin ohi. Ongelmat ei kuitenkaan ole vielä ohi, eikä elämä muistuta entistä, ehkä enää koskaan. Kuumeilu jatkuu, mutta mitään vakavaa tai pahanlaatuista syytä sille ei ole löytynyt. Nyt odotellaan auttaako Herceptinin lopetus. Hyvällä tahdolla voi ajatella, että kuumeilua olisi vähemmän. Tein kuitenkin onkologini kanssa päätöksen, että nyt ei tutkita enempää ja yritän vaan pärjätä tällaisessa kunnossa, kun nyt olen. Se joko pahenee tai paranee.

Töihin paluuta suunnittelen tämän vuoden puolella. Toivon vähitellen paranevaa vointia, että paluu töihin onnistuu. Syöpäelämää en täysin voi unohtaa, jo 2 kk päästä on seuraava kontrolli onkologille ja luultavasti jatkossakin kontrollit on tiheään. Käynnit syöpäpoliklinikalla vähenee, toivottavasti syöpäasiat on myös harvemmin mielessä. Kamala matka syöpähoitojen läpi on ohi. Tämä tosiaan oli matka jolle en olisi halunnut.

10 kommenttia:

  1. Kyllä vain, tuo matka olisi kannattanut jättää väliin, mutta kun ei kysytty.
    Toivon kovasti, että kuumeilu jo loppuisi, alkaisit saada etäisyyttä tautiin ja paluu lähelle entisenlaista elämää onnistuisi hyvin.
    Onhan elämä ympärilläsikin muuttunut kolmessa vuodessa, joten ei se enää samaa voi ollakaan.
    Kontrollit jatkuu ja muistuttaa, mutta parempi on että jatkuvat - silti. ♥

    VastaaPoista
  2. Ai niin, voitto vai välirauha? Ehdotan voittoa :)

    VastaaPoista
  3. Peukkuja sille että herceptinin lopetus lopettaisi kuumeilun, ja tsemppiä töiden aloittamiseen! Arki on hyvää lääkettä.

    VastaaPoista
  4. Voitto ehdottomasti.

    VastaaPoista
  5. Heippa pitkästä aikaa Adelhaid!
    Kurjaa, että kuumeilu jatkuu edelleen. :( Jos jaksat ja haluat niin tervetuloa ensi viikonloppuna Siskot, matka jolle kukaan ei halunnut valokuvanäyttelyyn Hgin messukeskukseen I love me messuilla. Lisää blogissani! Ja kirjoitinpa muutaman painavan sanan Roosasta kuukaudesta jota elämme.

    Oletpa joskus käynyt blogissani www.suninthemoon.blogit.fi

    Aloittelin keväällä toisen blogin, muihin aiheisiin enemmän keskittyvän :)

    Voimia ja jaksamista!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi Adelhaid <3 Sinun tilannettasi lukiessa ei voi kuin ihmetellä mitä kaikkea olet joutunut kokemaan! Todella paljon tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  7. Tottakai voi lisätä! Mä en osaa.... :D

    VastaaPoista
  8. Mä lisäsin sut mun kirjanmerkkeihin ja lueskelen sieltä näitä seuraamiani blogeja :)

    VastaaPoista
  9. Kaikkee on tapahtunut, mutta tarinan opetus on siinä, että vaikka on kuinka vaikeaa, siitä voi selvitä. Sitä opetusta mäkin alan vasta sisäistämään.

    VastaaPoista
  10. Kiitos blogista! Äidilläni todettiin 2kk sitten tulehduksellinen rintasyöpä, ja vertaistuki todella on korvaamatonta. Tässähän tämä ilta vierähti, blogi ensimmäisestä kirjoituksesta uusimpaan lukiessa. :) Kaikkea hyvää jatkoon!

    VastaaPoista