sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Jännittää jännittää!

Voittaako Ymmi vai ennakkosuosikki Antsku? Onko perjantain CT kuvissa syöpä pysynyt kurissa vai tehdäänkö taas uusia hoitosuunnitelmia? Jännä viikko on edessä. Luulisi, että tähän kontrollikuvien jännitykseen tottuisi, mutta aina jokaisen kohdalla on jokin uusi jännitysmomentti, eikä uskalla täysin toivoa hyviä tuloksia.
Viime viikolla kävin pikaisella tarkastuskäynnillä Radiuksessa, kun yskä jatkuu ja jatkuu, eikä se henkikään kulje mahdottoman hyvin. No veriarvot oli hyviä ja tavallinen keuhkokuva oli jopa hieman siistimpi kuin tammikuussa. Eli ei ainakaan keuhkokuume ole iskenyt flunssien jälkitautina. Hyvin hyvin pientä parantumista olossa on huomattavissa. Ainakaan sisätiloissa ei enää hengästy... ainakaan kovasti. Ulkona lenkkeilyä en ole juurikaan kokeillut, mutta eiköhän sen aika ole jo ensi viikolla. Vesilätäköt ja kura oikein kutsuu ulkoilemaan. No ihan sama, jos pystyy ulkoilemaan ei tuo sää mua estä. Varmasti on hyvä idea keksiä päiviksi jotain muutakin tekemistä kuin sukkien kutominen. Nyt viikonloppuna tuli testattua kuntoa pitämällä nelivuotiaalle synttäreitä. Hulinaa riitti ja nyt väsyttää. Uskomatonta miten siitä pienestä kääröstä on kasvanut jo niin iso poika. Neljä vuotta sitten elin suuressa epätietoisuudessa miten taudin kanssa käy. Vaikka nyt tilanne on huomattavasti huonompi olen vuosien varrella oppinut jotenkin elämään tämän taudin kanssa. Enää en niin paljoa pelkää, että nopeasti voi jotain pahaa tapahtua. Luotan, että vielä on paljon hoitovaihtoehtoja ja keinoja millä päästään aina vaan vuosia eteenpäin.

Nyt, kun olo alkaa hieman sytostaattien jälkeen helpottamaan olen selvästi alkanut kaivata vertaistukea. Varsinkin muiden levinnyttä tautia sairastavien kokemuksia haluaisin kuulla ja jakaa omia ajatuksiani. Tilanne on nyt niin eri kuin ennen. Se, että pelkää taudin levinneen on aika lailla eri asia kuin se, että tietää sen levinneen. Olen itse molemmat vaihtoehdot elänyt läpi. Lisäksi mieltä vaivaa se, miten arjesta selviää eteenpäin, kun fyysinen kunto ei jatkossakaan tule olemaan lähelläkään normaalia. Vasen keuhko parka on joutunut koville, eikä siitä tule koskaan toipumaan. Sitä ei varmasti vielä kukaan osaa sanoa, miten hyväksi vointi tästä vielä paranee. Haaveilen jo keväästä ja puutarhan hoidosta.

8 kommenttia:

  1. Mukava kuulla, että olo on jo vähän kohentunut :) ja tsempit ct-uutisiin!

    VastaaPoista
  2. Selvähän se että jännittää, joka kerta, enkä tarkoita nyt Putousta. Uusimisen odottelu lienee erilaista kuin etenemisen odottelu, vaikka jälkimmäistä en (vielä) ole kokenutkaan. Ahdistuksen määrä on varmaan moninkertainen. Onneksi välillä olo sentään koheneekin. Hyvien ct-tulosten ja puutarhaunelmien toteutumista toivotellen, halaus ♥

    VastaaPoista
  3. Ymmärrän tunteesi ja niin samassa veneessä ollaan. Minullekin on nyt lyhyen ajan sisällä iskenyt puhumisen tarve jollekin vertaiselle, kroonikolle.

    Voi hyvin ja kyllä me niitä vuosia saadaan. Lääketiede menee huimaa vauhtia eteenpäin!

    Terkuin piipii

    VastaaPoista
  4. Se on mun mielestäni hyvä merkki, että haaveilet keväästä.
    Ei kai kukaan voi kauheuksien jännittämiseen tottua.

    VastaaPoista
  5. *Peukuttaa hyville kuville*

    VastaaPoista
  6. toivottavasti uutiset ovat hyviä!

    VastaaPoista
  7. Ei sitä pysty edes kuvittelemaan mitä olet joutunut kestämään näiden vuosien aikana. Ei löydy sanoja,joilla voisin oloasi helpottaa. Haluan vain kertoa,että olet usein ajatuksissani ja toivon niin kovasti,että selättäisit tuon pirulaisen. Voimia taisteluun. <3

    Minna S

    VastaaPoista