perjantai 24. kesäkuuta 2011

Aina väsy ja koko ajan nälkä

Vai miten se meni. Maksasolut on sentäs sen verran toipuneet, että Tyverbin aloitin tänään uudestaan. Ensi viikolla vielä tarkistetaan selvisikö maksasolut juhannuksesta. ;)

Muuten taitaa olla entinen meininki eli västyttää ja väsyttää eikä saa mitään tehtyä. No nyt viikon verran superlepäystä, kun lapset lähti mummolaan niin sitten toivottavasti jaksaa puuhailla lasten kanssa, kun ollaan koko perhe kesälomalla.

Nyt on pitkästä aikaa ollut sellainen silvottu raapukka olo. Välilä suunnittelen, että nytpä teen jotain kivaa, mutta lopulta en jaksakaan. Taysissa juokseminen vähän helpottaa, kun lymfaterapia loppui, jihuu ihan 1,5 viikon Tays-vapaa. Sitten piti säätää verikokeiden kanssa, että pääsen mökkeilemään ennen seuraavaa Herceptin-hoitoa, kun viikon vanhat verikokeet ei kelpaa. Onneksi hoitajat sai asiat järjestykseen ja saan elää välillä normaalia elämääkin.

Nyt sovitaan, että tänään on hyvä päivä. Juhannuskukkia kävin jo poimimassa. Ei onneksi tarvinnut metsästää 9 eri sorttia, kun tuo mies on jo naitu ja hyväksi havaittu ;) Enkä meinaa lähteä kaurapeltoon ilkosillani juoksemaan pelästyy vielä kaikki metsäneläimetkin.

Hauskaa juhannusta kaikille!

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti väsymys taas helpottaa. Hyvä, että maksa-arvot on toipuneet tarpeeksi, että voit jatkaa Tyverbiä. Varmaankin se ja Herkku myös väsyttävät..? Ja se stressi niistä veriarvoista vielä lisää..

    Sovitaan, että tänäänkin on hyvä päivä ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos nauruista - meinaan kyllä metsäneläimetkin meikkääkin pelästyis.
    Kiitos jussin toivotuksista - jussit on jussittu ja hyvin meni. Meillä oli ihan kivat ilmat torstain ei niin kivan purjehdusilman jälkeen. Kait noi maksasolut paremmin kuitenkin selviytyy "normilitkuista" ... peukut niille.

    VastaaPoista
  3. Hienoa että maksa-arvot parantuneet ja sait taas myrkytyksen. Väsymys on ikävää, sen kanssa on jatkuvasti vaikea olla kaveri. Mutta pikkuhiljaa etiäpäin kuin se kuuluisa mummo lumessa ! Hyviä päiviä !

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä.
    Mun maksa ainakin rentoutui juhannuksena ja no eipä paljoa muutenkaan uskalla kaikkien lääkkeiden kanssa juoda..

    Tänään ON hyvä päivä, usko pois!

    VastaaPoista