tiistai 3. tammikuuta 2012

Kuumetta riittää, hermoja ei

Vuosi on siis alkanut lämpöillen. Rinta on katsottu ultralla, ei syöpää. Labroja katsottu, ei bakteeritulehdusta. Onkologit on nostaneet kädet ylös, ettei ainakaan heidän taudeistaan tai lääkkeistään johdu. Keuhkojen HRCT katsotaan vielä varmuuden vuoksi. Eilen päätin, että jos mä en kerran ole sairas niin lopetan lämmön mittailun ja menen töihin. Tein eilen vielä pienen testi kävelykierroksen ja kun en täysin kupsahtanut niin menin tänään töihin. Päivän sain räpiköityä läpi, mutta heikotti, selkää särki, henkeä ahdisti ja väsytti ihan älyttömästi. Ei kai töissä käynnin pitäisi olla näin rankkaa? No jäin taas pariksi päiväksi saikulle.
Mietin, että pitäiskö onkologilta kysyä, että voisko mut lämpöilyineni luovuttaa sisätautilääkärien hellään huomaan. Kärsivällisyys on ihan lopussa. Kuukauden tätä on nyt kateltu eikä vointi ole ratkaisevasti parantunut.

Portin asennukseen sain ajan ja se onnistuu jo tässä kuussa, hip hei! Yritän säteillä positiivista energiaa sitten portin suuntaan, että kaikki vaan menisi hyvin ilman komplikaatioita.

3 kommenttia:

  1. No jo on p...., kun kuumeilu ei lakkaa! Ethän voi olla muuta kuin puolikuntoinen, niin kauan kun se jatkuu. Toivon että viisasten kivi on sisätautilääkärillä. Peukut uudelle portille!

    VastaaPoista
  2. No huh, raskaaksihan tuo käy. Mykoplasma ? JOku syyhän täytyy olla. Peukkuja pikaiselle paranemiselle ja peukkuja uudelle portille !

    VastaaPoista
  3. Ei ole mykoplasmaa tällä kertaa, testattu on. Alkaa itelläänkin olla ihan luulosairasolo. Maanantaina keuhkojen kuvausta ja sen jälkeen taas mietitään, että mitäs sitten tehdään.

    VastaaPoista