torstai 15. maaliskuuta 2012

Väliaikatiedote

Päässä ei ole mitään, siis kai sieltä aivot löytyi, mutta ei metastaaseja. Hyvä niin! Tänään sitten soitin ja valitin syöpähoitajalle, kun toista nivusta on särkenyt 3 viikkoa ja viikonloppuna saman puolen jalka turposi. Ziuh ja viuh vaan kuului, kun mun onkkologi kirjoitti lähetteen ultraääneen samalle päivälle. Ei voi ainakaan tutkimusten pihtailusta syyttä. No onneksi ei löytynyt tukosta eikä pahanlaatuisia imusolmukkeita, pelkästään paksuuntunut lonkan nivelkapseli eli jonkinlainen rasitusvamma. Tulipa sekin tutkittua, ei tarvi epäillä tai spekuloida enää. Sitä en vaan ymmärrä, että mistä se RASITUSvamma on tullut. Kävelyllä olen käynyt, kerran uimassa ja kerran luistelemassa, mutta nekin taisi sitten olla tälle raihnaiselle keholle liikaa. Hohhoijaa, kävelyllä meinaan edelleen käydä. Tulehduskipulääkettä vaan naamaan, jotenkin tässä pitää yrittää pitää edes jonkinlaista kuntoa yllä, edes huonoa kuntoa ;)

7 kommenttia:

  1. Hyvä ettei päästä löytyny mitään (ylimääräistä), eikä nivusestakaan.

    Voi kuinka toivoisin että nuo vaivat vihdoin jättäisivät sinut rauhaan ja pääsisit oikeasti toipumaan. Sellaisen rääkin on kroppasi ja mielesi kyllä joutunut läpikäymään että aikaa se varmasti ottaa.

    VastaaPoista
  2. Jes - hyvä Ade ; ) ... nauroin tota, pitää edes huonoa kuntoa yllä ; )
    Hyvät viikonloput !
    pirtsikka

    VastaaPoista
  3. Huumoria se on huonokin huumori Pirsikka. Tai tärkeintä on, että on edes jonkinlaista huumoria. Muistaakseni mulla oli vuosi sitten nauru aika katkonaista.

    VastaaPoista
  4. Olen niin iloien että pääsi on tyhjä ;-) Mahtavia uutisia!
    Onpa nopeaa hoitoonpääsy,mikä ilahduttaa,kun julkista paljon myös teilataan.
    Ei voi vitkastelusta todellakaan syyttää läääkäreitä nyt.

    Olisiko tämä nyt tässä? Nämä vastoinkäumiset,hankaluudet ja elämä alkaisi siloittua sinun kohdallasi.
    Kuume ymmärtäisi vihdoin aleta-kadota-lakata? Voiko elimistö olla niin väsynyt kaiken rumban jälkeen,että se pitä yllä pientä tulehduksellista tilaa koko ajan?
    Tiedän vain,että jatkuva kuumeilu väsyttää ja kuluttaa ihmistä -polttaa kynttilää molemmista päistä.

    Lämpimiä ajatuksia sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  5. Ihmettelisin minäkin, jos RASITUSvamma löytyisi mistä tahansa muualta kuin hiirikädestä.. Mutta hyvät on tulokset kuvista - kiva juttu :)

    VastaaPoista
  6. Jos se onkin EPÄrasitusvamma?! Kun et ole päässyt liikunnalla itseäsi rasittamaan, niin on silläkin sitten hintansa...

    VastaaPoista
  7. http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kolme_vaikutukseltaan_tarkeinta_bakteeria.html


    Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta minä olen itse lähdössä korjaamaan eimistön omaa epätasoa noilla.
    Ystäväni on saanut omassa elämässään apuja noilla. Voisiko elimistö olla vaan tuhanne pihalla,sekaisin kaiken tuon kanssa, mitä olet käynyt läpi.
    Jos elimistösi kaipaa palautusta, ja balanssia.

    Voisiko noiden maitohappojen kanssa saada elimistön kaikki omia solukantoja normaalimmaksi ja tervehtymään?
    Voisiko tästä olla apua tuon kuumeen kanssa??

    Aurinkoa siun elämääsi,

    vintti

    VastaaPoista