Pienen pieni valon välkähdys

Ilmasta on aistittavissa, että kevät tulee tänäkin vuonna. Aurinko paistaa ja lämmittää, linnut lauloi jotenkin keväisemmin. Siemenluotteloa plärätessä viherpeukaloita alkoi kihelmöidä. Ulkona paistavasta auringosta on tainut jonkin pieni säde löytää tiensä tämänkin Rölli-peikon pesään tai pään sisään.
Tays-vapaus katkesi tänään psykiatrilla käyntiin ja Herceptin hoitoon. Päätohtorilla päädyttiin siihen, että sairausloma jatkuu ja tarpeeseen tulee. Herkku-tiputus sujui rutiinilla. Kävin vielä näyttämässä sädehoidon kärventämää ihoa haavahoitajalle. Rasvaa, rasvaa, haudetta ja suojalappuja sain ohjeeksi. Särkylääkettä joutuu kanssa ottamaan, on niin *piip* kipeä ja kun pienintä kullanmurua täytyy nostella, on kipu melkein sietämätöntä ajoittain.

Vaikka olo onkin hieman parempi, alan mä kirkumaan jos vielä joku tulee mulle ihastelemaan, että onpas ihana auringonpaiste ja kuinka se piristää. Mua ei piristä, lähinnä häikäsee ja ärsyttää.

Nyt on luvassa huilituokio kutimien kanssa, kunnes ulkoa vaunuista kuuluu kutsuhuuto.

Ihan tyhmä sairaus

Mä olen edennyt aggressiovaiheeseen. Syöpä on ihan tyhmä sairaus ja hoidot siihen vasta perseestä onkin. Miksi minä, miksi nyt, miksi just tällanen rintasyöpä??? Suututtaa! Miksi mun elämä on näin vaikeeta?! Eihän tämmöstä paskaa jaksa kukaan. Ja enhän minäkään ole jaksanutkaan. Onneksi sielä Taysissa ei enää tarvi rampata niin usein. Eilen päätin etten edes pierase Taysiin päin. Tämän viikon pelastus on se, että kunnalta tulee joka päivä pienmälle pojalle hoitaja vähintään pariksi tunniksi, että saa nukuttua ja muutenkin levättyä. Sädehoito alue on ihan sairaan kipee ja ei tee yhtään mukavaa kannella melkein 13 kiloista kiemurtelevaa pakettia koko ajan. Eilen, kun hoitaja tuli, kävin väkisin lenkillä. Ei ollut mukavaa, eikä piristävää, lähinnä itketti. Ulkona on kaunistaa, joo joo, mutta kun ei kiinnosta. Pitäisi liikkua, että kunto paranisi, mutta kun ei löydä mistään sitä puhtia tehdä mitään.

Eilen tuli kirje perinnöllisyystutkimuksista, eikä ole löytynyt mitään BRCA-1 tai -2 mutaatiota, ei harvinaisempiakaan, mutta kuitenkin suositteli tehostettua rintasyöpäseurantaa vuosittain minulle ja siskolleni, että hyvää syntymäpäivää vaan sillekin.

Onhan tässä olut jotain positiivistakin, mutta pyhitän tämän tekstin kokonaan negatiivisuudelle ja valittamiselle. Menen tästä mököttämään.

Myrkytetty, silvottu, poltettu, elossa

Tänään oli viimeinkin viimeinen sädehoito. Hoitajille toivottelin "hyvästit" ja "toivottavasti ei enää koskaan nähdä". Olo on hieman helpottunut, vaikka vielä se ei tunnu todelliselta, että sinne sairaalaan ei tarvitse enää rampata joka päivä. No, huomenna on vielä sädehoidonlopetus lääkäri ja sitten saakin olla ihan kokonaisen viikon erossa Taysista ennen kuin Herkku-tippa taas kutsuu.

Sädehoidon kärsimykset ei kuitenkaan ole vielä ohi, iho kuplii rakkuloilla ja alkaa varmaan kohta kuoriutumaan. Kyllä on mahtava rusketus. Kurkkukin tuli kipeäksi eli täytyy vältellä liian karkeita ruokia. Pöh, just kun olin ostanut jälkiuunileipää ajatuksella, että nyt syödään terveellisesti. Viime viikonlopun pikkujoulukuvat kuitenkin paljasti taas karun totuuden eli mä olen paksu kuin pakettiauto ja sille asialle täytyy vähitellen tehdä jotain. Makean himo on ollut viime aikoina vähäsempää niin nyt olisi hyvä aloittaa syömään muutenkin terveellisemmin ja vähemmän. Ulkonäkö kriisi taitaa mulla enemmän tulla siitä, että paino on noussut ihan mahdottomasti kuin siitä, että rinta on poistettu ja iho poltettu. Tätä pökkelöä vartaloa en millään koe omakseni. Lisäksi kun selkä on jäykkä ja kantapäät kipeät olo on erityisen raihnainen. Ja peiliin kun kattoo rupeaa päässä soimaan "täältä tulee hirmuinen Rölli", hiustyyli on ainakin sama.

Sädehoidon loppumisen kunniaksi meinasin paistaa lettuja, sellasia sopivan käristettyjä. ;)

Parempaa ensi vuotta kaikille!

CMX- Taistele

Kulkee, kulkee
vesi kasvojemme yli kulkee
painuu, painuu
alle hukuttavan pinnan muistot
vaipuu, vaipuu
valo horisontin taakse vaipuu
koskee, koskee
vielä hetken kädet toisiaan
hehkuu, hehkuu
uni tuhotuista kaupungeista
virtaa, virtaa
uneen viimeiseen tää maa


Kun
kaikki on viety, taistele
kaikki on viety, taistele
kaikki on viety,
taistele

kun
kaikki on turhaa, taistele
kaikki on liikaa, taistele
kaikki on loppu,
taistele!

Nukkuu, nukkuu
toivo raunioiden alla nukkuu
itkee, itkee
joku lintukotiaan
taipuu, taipuu
oksat myrskytuulen alla taipuu
saapuu, saapuu
vuodenajat ajallaan
vyöryy, vyöryy
tuuli raivopäinen vuorten ylle
syttyy, syttyy
silmät jälleen palamaan

Kun
kaikki on viety, taistele
kaikki on viety, taistele
kaikki on viety,
taistele

kun
kaikki on turhaa, taistele
kaikki on liikaa, taistele
kaikki on loppu,
taistele!

Sininen hetki

Viime viikkoina mielialan on vallanut alakulo ja ahdistus. Näitä asioita olenkin käynyt käsittelemässä psykiatrian puolella tihennetyllä aikataululla. Sairaus hoitoineen on sen verran murtanut mua, että taidan lähiaikoina pyhittää kaiken ajan itselleni, joten kirjoittelen täällä harvemmin. Mulla ei ole nyt tänne annettavaa, ajatukset kiertää samaa rataa ja raapii välillä niin kipeitä asioita, että niistä en ole valmis täällä kirjoittamaan.
Sädehoito sujuu hyvin, iho punoittaa, mutta muuten se on kevyttä hommaa. Haasteet on nyt päänsisäisiä.
Kiitos kaikille tuesta ja blogiystävien kuulumisia seuraan taustalta.

Rauhallista joulua!

Hyvää joulua kaikille!
Piparitkin sain eilen paistettua. Osasta tuli aika tummapaahtoisia, mutta jos kuoruttaa paksulti sokerilla niin ei sekään haittaa. Iltapäivästä vielä säteilytystä ja sitten alkaa siltäkin rintamalta joulurauha. Tonttu-puuhat kutsuu.

Enkeleitä onko heitä?

Mä olen aina uskonut, että mulla on suojelusenkeli. Mä meinasin lapsena, alle 4 vuotiaana hukkua järveen. Se taitaa olla ensimmäisiä muistoja, mitä pystyn muistamaan. Laiturilta tavoittelin veteen tippuneita tavaroita ja mulskahdin perään, vajosin pohjaan, kun en osannut uida, mutta jaksoin pohjasta ponnistaa pinnalle ja isä tai äiti kuuli huutoni. Olen myös ajanut vakavan kolarin ja selvinnyt siitä mustelmilla. Ja ensimmäinen synnytys oli vaikea ja ilman sektiota ja nykyaikaisia antibiootteja oltaisiin varmaankin molemmat kuoltu. Sitten syövän muodossa ilmeistyi sellainen vastoin käyminen, että olen ajatellut suojelusenkelini olevan poissa, palaako hän ja ihmeen kautta selviän tästä kauheasta taudista. Saadaanko tämä tauti kokonaan pois, suojeleeko joku mua uudestaan sairastumiselta... Uskonto ei ole ollut kovin suuri osa elämääni aiemmin, mutta nyt olen rukoillut, että parantuisin, eikä lapseni tarvisi jäädä ilman äitiä. Voi rakas suojelusenkelini tule takaisin ja pelasta minut ja lapseni suurelta tuskalta!

Ahdistus on viime aikoina vaivannut mua. Tuntuu, että minä itse ja muut odottavat, että parantuminen tapahtuisi nopeammin, että heti hoitojen loputtua olisin ennallani. Kunto on kuitenkin kaukana siitä mitä se oli edes vuosi sitten raskaana ollessani. Nivelkivut, jalkojen kivut ja nivelten jäykkyys estävät normaalin liikunnan ja pelkästään lattialta nousu on haasteellista. Keskittymiskyky on aivan surkeata ja mieliala ailahtelee. Taistelu on vielä kesken, toipuminen vie aikaa. Nyt suututtaa niin, miten tämä typerä tauti on minua riepottanut. Välillä tuntuu, että tauti saadaan kyllä hoidettua, mutta ihminen menee rikki.