Mä olen aina uskonut, että mulla on suojelusenkeli. Mä meinasin lapsena, alle 4 vuotiaana hukkua järveen. Se taitaa olla ensimmäisiä muistoja, mitä pystyn muistamaan. Laiturilta tavoittelin veteen tippuneita tavaroita ja mulskahdin perään, vajosin pohjaan, kun en osannut uida, mutta jaksoin pohjasta ponnistaa pinnalle ja isä tai äiti kuuli huutoni. Olen myös ajanut vakavan kolarin ja selvinnyt siitä mustelmilla. Ja ensimmäinen synnytys oli vaikea ja ilman sektiota ja nykyaikaisia antibiootteja oltaisiin varmaankin molemmat kuoltu. Sitten syövän muodossa ilmeistyi sellainen vastoin käyminen, että olen ajatellut suojelusenkelini olevan poissa, palaako hän ja ihmeen kautta selviän tästä kauheasta taudista. Saadaanko tämä tauti kokonaan pois, suojeleeko joku mua uudestaan sairastumiselta... Uskonto ei ole ollut kovin suuri osa elämääni aiemmin, mutta nyt olen rukoillut, että parantuisin, eikä lapseni tarvisi jäädä ilman äitiä. Voi rakas suojelusenkelini tule takaisin ja pelasta minut ja lapseni suurelta tuskalta!
Ahdistus on viime aikoina vaivannut mua. Tuntuu, että minä itse ja muut odottavat, että parantuminen tapahtuisi nopeammin, että heti hoitojen loputtua olisin ennallani. Kunto on kuitenkin kaukana siitä mitä se oli edes vuosi sitten raskaana ollessani. Nivelkivut, jalkojen kivut ja nivelten jäykkyys estävät normaalin liikunnan ja pelkästään lattialta nousu on haasteellista. Keskittymiskyky on aivan surkeata ja mieliala ailahtelee. Taistelu on vielä kesken, toipuminen vie aikaa. Nyt suututtaa niin, miten tämä typerä tauti on minua riepottanut. Välillä tuntuu, että tauti saadaan kyllä hoidettua, mutta ihminen menee rikki.
Kaikki muu on tuttua, paitsi nuo nivelkivut - niistä olen päässyt vähällä. En tiedä onko apu tullut purkista, mutta voisin suositella Möllerin kalaöljykapseleita nivelille ja D-vitamiinilisää. Ei niistä ainakaan haittaa ole ;)
VastaaPoistaVoimia ja valoa.
Totta, ihminen menee rikki monella tavalla, eikä vain fyysisesti. Kun se olisikin niin että "vain" syöpä hoidetaan pois, ja niinkuin siinä ei olisi enemmän kuin tarpeeksi, on sitten se psyykkinen puoli joka jatkuu, jatkuu...
VastaaPoistaItse olen syövän suhteen päässyt toistaiseksi paljon helpommalla kuin sinä, mutta silti olen tarvinnut runsaasti apua sinne pään koossa pitämisen puolelle.
Alkushokissa oli sarja kognitiivista psykoterapiaa, mieliala- ja unilääkettä. Välillä meni vuoden verran ilman, mutta nyt taas sairaslomaa, kipu-, mieliala- ja unilääkettä nivelkipuihin, pelkoon, ahdistukseen ja valvomiseen.
Tämä psyyken laahaaminen perässä, kun fysiikka kuitenkin muistuttelee syövästä päivittäin, tulee jotenkin yllätyksenä. Ei siihen mitenkään osannut varautua.
Sanoisin, että syöpäkokemus on niin rankka, että jos vain jokin lisäkemikaali auttaa, niin miksi enää enempää kärsiä. Sinulla on vielä aktiivinen hoitovaihe menossa, sekin alkaa siellä loppuvaiheessa vähintään kyllästyttämään.
Asiasta toiseen. Tuliko hyviä pipareita eilen? Saisko kuvaa, vai joko ne on syötykin!? Meillä paistetaan tänään, poika tulee leipomaan ja paistamaan, lähes 30 vuoden vankalla kokemuksella. Minulla on ollut jo pitkään vain taikinan tekijän rooli - eräänlainen joulutraditio sekin.
Voimia sinulle - hetki kerrallaan!
Voimia ja jaksamista myös edelliseen postaukseesi kommentoineelle Tealle!
Samoja tunteita, kärsimättömyyttä - miksi en voi jo voida paremmin, sekä fyysisesti että henkisesti? - ja tunne siitä että läheiset kuittaavat leikkauksen jälkeen sairauden sairastetuksi joten jokin korvien välissä sanoo että siinä ei saisi enää rypeä.
VastaaPoistaApua ahdistukseen saa ja kannattaa hakea. Ei se ole heikkoutta. Kärsimyksen jalostavat vaikutukset ovat ylimainostettuja.
Halauksin,
Kitsune
Kyllä oli tutun kuuloista tarinaa. Olen itekin kokenut sen, että nyt pitäisi olla jo iskussa. Sellainen kuka ei ole tätä kokenut, ei ymmärrä miten rankkaa heksitä vääntöa tässä käydään. Jos fyysinen kunto vähän kohenee aletaan luulla, että ihminen on entisellään. Mieliala käy vuoristorataa, sitä on läheistenkin vaikea kestää välillä. Ahdistus ja pelko valtaa mielen. Aluksi koin huonoa omaatuntoa siitä, että sairastuin uudestaan. Vaikka kaikkki viimeksikin yrittivät tehdä kaikkensa, olivat tunkena jne. ihan kuin olisin pettänyt kaikki. onneksi olen siitä päässyt yli.
VastaaPoistaApua pitää hakea, jos ei muuten jaksa.
Kyllä sinulla on enkelitä matkassa ja tärkeä tehtävä täällä maan päällä.
Itse uskon vakaasti, että minun vanhemmat ovat edelleen minun sujelijoita jossain. Olen hädän hetkillä apua pyytänyt ja sitä myös saanut. Vaikka en ole mitenkään eritysien uskonnollinen, tuntuu kun joku olisi joskus vierellä. Se lohduttaa kovasti. Etenkin näin joulun alla, kun ikävä ja kaipaus valtaa mieln.
Toivotan sinulle levollista joulumieltä, kyllä se elämä kantaa.
Kiitos vinkistä, kalaöljykapselit on ollut käytössä.
VastaaPoistaKyllä tämä "normaali" elämään palaaminen on vaikeaa, taitaa olla kaikille tällaisen taudin sairastaneelle.
Kiitos kannustavista sanoistanne ja Hyvää Joulua kaikille!
Oikein leppoisaa joulunaikaa teille ♥
VastaaPoistaHei! Löysin juuri blogisi ja tunnen, että Lorna Byrnen kirja Enkeleitä hiuksissani tekisi sinulle hyvää, kuten on tehnyt mm. minulle. Blogissani on linkki hänen blogiinsa, jos haluat kurkata. Ja elämähän on taistelua... :)Positiivista energiaa uudelle vuodelle!
VastaaPoistaAhdistuksen määrään varmasti vaikuttaa lapset ja lapsien ikä, ja sinä olet niin nuori ja lapsesi ovat niin pieniä, voin vain kuvitella tuskasi määrää. Tämä tauti ei kuulu kenellekään eikä sitä kenellekään koskaan soisi, mutta vähiten sinun tilanteessasi olevalle. Ainakin itse kun tulin itkien lääkäristä kuulemasta syöpädg:tä, laskin montako vuotta vielä minun pitäisi pysyä hengissä että saisin nuorimmaisen täysikäiseksi. Ensimmäinen ajatus on aina lapset.
VastaaPoistaMutta on sinulla se suojelusenkeli, usko pois. Vaikka normaaliin elämään palaaminen onkin hidasta ja esteitä on tiellä, niin kuitenkin tiesi on valoon päin ! Tervettä Uutta Vuotta Ystäväni !