maanantai 13. toukokuuta 2013

Eloon jäin!

Mä olen niin pitkään odottanut tätä, että mulla ei olisi tänne mitään asiaa! :)
Mä käyn töissä niin kuin normaalit ihmiset, leikin lasten kanssa kuten muutkin äidit, kuntoilen, taistelen kilojen kanssa (-10kg hiphei!), suunnittelen kesää, suunnittelen tulevaisuutta pidemmällekin kuin 3 viikoa kerrallaan.
Lenkillä tässä yksi päivä mietin miten ihanaa on kun mun keho toimii niin kuin sen kuuluu, eikä ole koko ajan väsynyt tai epäkunnossa. Ekaa kertaa olen vasta nyt myöntänyt itselleni, että olen selviytyjä. Oli ihan helvetin rankkaa, mutta mä selvisin siitä. Koskaan musta ei tietysti tule tervettä niin kuin ennen, mutta olen saavuttanut jonkinlaisen tason mihin olen tyytyväinen. Nyt mä pystyn itse tekemään jotain sen eteen, että voisin paremmin. Auringon paiste tuntuu ihanalta ekaa kertaa kolmeen vuoteen. Jatkan normaalia elämää muistuttavaa elämääni. Ihanaa ja aurinkoista kevättä kaikille!

12 kommenttia:

  1. Ihanaa lukea tälläistä, hyviä jatkoja sulle toivottaa Anneli

    VastaaPoista
  2. Kummallisesti ihmiskeho ja -mieli toimii. Ja on ihmeeen sitkeä ja toipuu. Mutta aikaa se vie. Itsellä rintasyöpähoidot 2 v sitten loppusuoralla ja ainoa sisar menetyi suolistosyöpään monen vuoden taistelun jälkeen. Kaikki oli raskasta. Tänä keväänä, ihan tässä toukokuussa oikeastaan vasta olen taas alkanu kokemaan aitoa iloa elämästä, keväästä, auringonpaisteesta kahden vuoden sumun jälkeen. Mieli on kevyt ja mietin tulevaisuutta. Olen lukenu blogiasi säännöllisesti ja ihanaa kuulla, että elämäsi tuntuu hyvältä.
    Toivotan sinulle oikein aurinkoista ja mukavaa kesää!

    VastaaPoista
  3. Tosi mukava lukea tuntemuksistasi nyt kun alat uskomaan, että elämä voittaa sittenkin! Kyllä sinulla todellinen syöpäsuo takana onkin. Nyt vihdoin hyvä uutinen on on se, että ei ole uutisia.
    Hyvää kevättä ja kesää sekä normiarkea sinulle ja perheellesi! :)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, että elämä hiljalleen voittaa. Mahtavia ajatuksia ja tuntemuksia, pidä niistä kiinni. Annetaan auringon paistaa.

    T. Päivi

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, että voit hyvin, onnen ja ilon päiviä ja aurinkoista kesää Sinulle.
    T. Aune

    VastaaPoista
  6. Jesss - Ihanaa Kevättä, Iloa ja Valoa! :)

    VastaaPoista
  7. Minä myös toivotan miljoona aurinkoista päivää sinulle ja perheellesi, olette ne kaikki ansainneet.
    Aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
  8. Auringon säteitä, vesipisaran pehmeyttä ja ilon kimmellystä; iloitkaa kesästä ja helpommasta huomisesta!

    VastaaPoista
  9. Iloitsen kaikesta tästä.
    Vuoksesi.

    Aurinkoa sinun ja perheesi elämään.

    VastaaPoista
  10. Sinulla on ollut aikamoinen syöpämatka, huh huh. Tunteita laidasta laitaan.

    Olen lukenut blogisi läpi ja saanut siitä tärkeää vertaistukea, kiitos! Meitä tulehduksellista rintasyöpää sairastavia raskaana olevia pienten lasten äitejä tuntuu olevan harvassa, onneksi! Minun syöpämatkani on vasta alussa ja vauvakin vielä vatsassa. Palaan vanhoihin blogiteksteihisi varmasti vielä monta kertaa.

    Ihminen on yllättävän vahva loppujen lopuksi, toivon. Kaikkea hyvää jatkossa toivottaen, Liisukka!

    VastaaPoista
  11. Liisukka, todella ikävää kuulla kohtalotovereista. Tällä yhdistelmällä sairastuneita on aika vähän. Hoidotkin kulkevat ihan eri polkuja kuin tavanomaisesti. Voimia sulle ja toivottavasti saatte vauvan turvallisesti maailmaan ja pääset itse aloittamaan hoidot kunnolla.

    VastaaPoista
  12. Jotenkin tässä alussa tunnen todella stressaavaksi sen että rintaa ja syöpää ei voida leikata pois vielä moneen kuukauteen ja vertaistukea ja kokemuksia tälle hoitopolulle löytyy niin vähän. Ei auta muu kun luottaa lääkäreihin että ne tietää mitä tekevät ja rukoilla ettei tämä lähde tästä enempää leviämään! Liisukka

    VastaaPoista