Oikea sairausloma

Tajusin tänään, että mä voin vihdoinkin alkaa viettää oikeaa sairauslomaa, kun molemmat pojat on hoidossa. Päivisin voin täysin keskittyä omaan vointiini ja tehdä sitä mikä hyvältä tuntuu.
Eilen hain vihdoinkin oikean proteesin. Jestas, että on iso, kun sen lätkäseen tohon käteen, mutta paikallaan näyttää ihan hyvältä. Tiinan suosittelemaa kontaktitissiä en ottanut, koska hoitaja suositteli taskumallia aluksi, kun iho on vielä herkkä ja mulla on vielä kipuja haavan ja kainalon alueella, joten olin samaa mieltä. Katseltiin myös uimaproteesia, mutta sen hankintaan tarvitsee lääkärin luvan. Onneksi mulla on lääkäri jo ensi viikolla ja luulen, että lupa irtoaa. Hieno uutinen, mä kun luulin, että se uimaproteesi pitää hankkia omalla kustannuksella. Uimapuvusta ja uusista liiveistä tulee varmasti ihan riittävästi kuluja. Uimaan pääseminen alkoi heti himottaa, kun meillä on niin hieno uusi uimahallikin, enkä ole kertaakaan käynyt testaamassa. Täytyy suostutella miestä huomenna liivikaupoille Tampereelle, että saa katsastettua tarjonnan vai tarviiko lähteä Helsinkiin ostoksille.

Uimisen lisäksi olen haaveillut muutenkin kuntoilun aloittamisen. Fressiin saisi syöpäyhdistyksen jäsenyydellä hyvän alennuksen. Jumppiin en varmaan vielä uskalla, mutta jos vähitellen aloittaisi kuntosalin puolella. Siitäkin pitää kysellä lääkäriltä, että pitääkö sairaanpuolen kättä jotenkin vielä varoa.

Vatsa ja selkäsäryt jatkuu ja ajatukset hakeutuu liian usein mahdollisiin metastaaseihin. Toivottavasti ensi viikon lääkäri tuo ainakin hetkellisen helpotuksen epäilyihin.

Pojat on siis mummolassa hoidossa niin sovittiin tälle illalle miehen kanssa treffit, mennään ulos syömään. Pääsee uusi tissi oikein tositoimiin, täytyy sovitella urakalla paitoja, saattaa nyt näyttää vähän paremmalta kuin sen pumpulipompulan kanssa.

Hyvää viikonloppu! Ihan oikeesti! :)

Terve vai sairas?

Olenko terve vai sairas? En ainakaan enää koskaan terve, aina tästä eteen päin syövän sairastanut. En myöskään mitenkään aktiivisesti sairas. Syöpähoidot ei mennytkään niin kuin aiemmin ajattelin tai miten muut ajattelee, että jossain vaiheessa hoidot on loppu ja aletaan elää jonkinlaista syövän jälkeistä elämää. Syövän uhka on koko ajan lähellä, hoidot ei ole loppu vaan niitä jatketaan, ei kuitenkaan niin rankkoina kuin mitä sytostaattihoidot oli. Toipilas kuulostaa ehkä parhaalta vaihtoehdolta kuvaamaan tämän hetkistä tilannettani. Vähitellen, hyvin hitaasti toipuminen tapahtuu. Kärsivällisesti pitäisi vaan jaksaa odottaa. Ikävä on kuitenkin entistä minääni ja elämääni. Kyllä tästä toivutaan, niin mulle uskotellaan, yritän uskoa.

Voi kun uniin voisi karata

Unissani mä olen onnellinen, katselen isoa taloa asuntomarkkinoilla mieheni kanssa, olen iloinen, olen ehjä, ei ahdista tai itketä. Voi kun voisi nukkua vaikka pari viikkoa ja nähdä vain hyviä unia, mutta ei joka aamu pitää herätä ja nousta ylös elämään tätä elämää, joka on täynnä ahdistusta ja alakuloa. Välillä pitää ihmetellä, että miten tätä oikein jaksaa. Onneksi mulla on kaksi aivan parasta elämäntarkoitusta, muuten olisi vielä vaikeampaa. Mulle uskotellaan, että kyllä tästä selviää sii smasennuksesta. Järki sen uskoo, tunteentasolla en sitä tavoita. Harmaita päiviä vaan pötkössä, pinnistelyä.

Sitten vähän arkipäivän komiikkaa rintasyöpä perheessä. Puhelu miehelle: "Oletko nähnyt mun tissiä, se on ollut pari päivää hukassa."

Sairaalakiertue

Tänään tein kunnon sairaalakiertueen. Ensin alavatsakipujen selvittelyssä aluesairaalalla ja sitten Herceptiniä Taysissa. Samalla kertaa kävin työpaikalla kaffella. Mukava olisi töihin palata, mutta taitaa vaan pää olla vielä niin jumissa, ettei millään kykene. Onneksi töissä oltiin ymmärtäväisiä ja paluu töihin onnistuu myöhemmin keväällä. Alavatsakipujen taustalla ei onneksi löytynyt mitään poikkeavaa. Syöpää tietysti pelkäsin ja helpotuksesta tirautin pari kyyneltäkin.

Välillä elämä tuntuu tosi vaikealta, mutta onneksi parempia hetkiä on välillä. Pahinta on se, että mikään ei oikein tunnu miltään. Järki sanoo, että nyt pitäisi olla kivaa, hauksaa ja muutenkin mukavaa, mutta sitä tunnetta ei vaan tule.
Lastenhoitoapua ollaan saatu ja tarpeeseen tulee. Ensi viikolla pienimmäiseni menee kanssa hoitoon, onneksi pojille löytyi yhteinen perhepäivähoitaja.

Tillkuja

Laitetaan uusi kuva, kun kerran kakku on syöty ja lautanen nuoltu.
Kädet on jaksanut piipertää vaikka pää on ollutkin jumissa. Tätä tilkkutyötä tehdessä tuli mieleeni vertaus, että elämäkin on kuin tilkkutäkki, välillä tilkut on tummia ja rumia, välillä taas täynnä kirkkaita värejä ja iloisia kuvia, kun ne kaikki elämäntilkut yhdistää tulee siitä ainutlaatuinen kokonaisuus niin kuin me kaikki ihmiset olemme, ainutlaatuisia. Viime vuoden tillku on täynnä mustaa ja verenpunaista lankaa, mutta pieninä kirkkaan vihreinä ja keltaisina pilkahduksina on mukana mun pojat.

Hyvää syntymäpäivää minulle!

Visuaalinen maistiainen synttärikakusta!

Pohjakosketus

Kävin tänään juttelemassa pääkoppahoitajan kanssa. Nyt pitäisi olla vaan kärsivällinen, suoda itselle olla masentunut. Parempaan päin ollaan hitusen menossa, koska en ole enää täysin turta vaan uskallan olla masentunut. Pohjakosketus on otettu, mutta karista ei ole vielä päästy irti. Raskasta on yrittää räpiköidä eteen päin, päivät menee odotellessa jotain, mitä sitä en tiedä. Ohjeeksi kotiin sain, että mun ei ole pakko tehdä muuta kuin nukkua, syödä, levätä, käydä pesulla, hengittää ja jos jaksaa niin pukeutua, kaikki muu on ekstraa. Tuo pukeutuminen on jäänytkin väliin monena päivänä, pyjaman päälle voi hyvin vetää toppatakin, heittää crocsit jalkaan ja viedä poika hoitoon autolla. Pojat olen sentäs joka päivä jaksanut pukea. Sillä ei ole mitään väliä missä vaatteissa täällä kotona on, korkeintaan postinainen tuo paketteja tai pienemmän pojan hoitaja tulee muutamaksi tunniksi, että saan nukkua. Nyt pienempi onkin muorilassa, onneksi onkin kun mäkin sain jonkun karseen flunssan.

Kummallisia kipuja on kanssa ilmestynyt kylkeen ja alavatsalle. Mielikuvitus jyllää. Toisaalta tekisi mieli haudata pää pensaaseen ja olla välittämättä olkoon mitä tahansa, mutta aina se ajatus palaa, että entäs jos se onkin syöpäsolut mitkä siellä jyllää.

Nyt hyvin doupattuna nukkumaan, että jaksaa taas huomenna levätä ja hengittää.