Seesteistä tutkimusten odottelua

Väsymys on alkanut helpottaa ja nyt pääsee jo vähän nauttimaankin tauko viikosta. Toki Taysissa ravataan tänään A:n lääkärissä ja huomenna keuhkojen CT. Mieli on suht rauhallinen, vaikka ajatuksissa vähän väliä käy vuorotellen "jos kaulalla on jotain" ja "jos siellä keuhkoissa onkin jotain". Tuntuu jotenkin pelottavalta, että kaulalta löytyisi metastaasi, sehän tarkoittaisi, että se pyrkii aivoihin ja aivometari tuntuu jotenkin erityisen pelottavalta. Ei nyt mitenkään erityisen paljon ahdista, ehkä masennuslääke alkaa vaikuttaa, mutta ei siitä panikoinnista mitään hyötyä tietysti olekaan. Otetaan uutiset vastaan sitten, kun tutkimukset valmistuu, turha niitä on kauheasti etukäteen surra.

Päänahka tuntuu pahaenteisesti vähän aralta, mun ihana pikku sänki saattaa kohta lähteä. Mä aina välillä koe nyhdän hiuksia, mutta vielä ei jää mitään sormiin. Mulla olikin tavoite, että hiukset kestäisi mun kummipojan rippijuhliin asti, ettei tarvisi laittaa peruukkia. Mies sanoi jo, että näyttää melkein siltä, että mulla olisi hiukset ja antoi hyväksynnän, että tällä päällä voi lähteä rippijuhliin.

Taas tekisi mieli lettuja, vasta 2 kertaa tällä viikolla paistettu. Voisi illasta muurikalla paistaa pienen pinon. :)