keskiviikko 29. syyskuuta 2010

MRI tuloksia

Tänään oli siis vastearvio magneetti. Aiemmista kerroista viisastuneena aamusta nappasin rauhottavan, että putkessa mahallaan makoilu ei alkaisi liikaa ahdistamaan. Olikin rauhallinen olo reissulla. Magneetin jälkeen menin vielä ultaääneen, jolla on kateltu tarkemmin noita mun imusolmukkeita. Oli oikein mukava ja komea mieslääkäri harjoittelemassa ja sen jälkeen ihana röntgenlääkärini tuli vielä varmistamaan ja kertoi tulokset jo samantien. Kainalossa enää pieni imusolmuke, edellisestä kerrasta pienentynyt ja rinnassa näkyvissä vain kasvaimen jäänteitä ja paksuuntunutta ihoa. Nyt tunsin sitä helpotusta ja iloa, kaikki kärsimys ei ole ollut turhaa. Hymyilin ihan aidosti, olisin varmaan itkeä pillittänyt ilman rauhottavaa. Mä en osannut kuin toistella, että kiitos kiitos! Pelkopeikko on nyt ajettu hetkeksi nurkkaan häpeämään ja kutistumaan, saa astua esiin vasta ennen leikkausta, silloin on lupa vähän jännittää.

Joku kysyi Hollantiin matkustamisesta, meille se ei oikein enää ole lomamatkailua, kun on niin monta kertaa käyty, mun veli on asunut siellä ainakin 5 vuotta ja vähintään kerran vuodessa on tullut käytyä. Amsterdamin kaikki museot on kierretty, nähtävää kyllä riittää. Tulppaaniaikana pellot on tosiaan täynnä tulppaaneja, narsisseja ja hyasintteja. Mä en ole kova shoppailemaan, mutta kenkiä on tullut ostettua joka reissulta muutamat ja edullisesti löytyy. Nyt varmaan otetaan aika rauhallisesti, mutta jos vaikka kertaalleen pääsis ulos syömään.

Hyvää viikon jatkoa kaikille!

14 kommenttia:

  1. Mahtavia uutisia magneetista ja ultrasta :) Onnittelut! Nyt se homma tosiaan etenee suunnitelmien mukaan, jee.

    VastaaPoista
  2. Olipa tosi mukavaa ja helpottavaa luettavaa sinulta! Hyvä sinä! Onnittelut! Sitten vaan hyvällä mielellä matkalle. Nauti siitä.

    VastaaPoista
  3. Voi kun ihania uutisia, helpotus ! Onnittelut, nautihan sydämesi kyllyydestä hyvistä uutisista !

    VastaaPoista
  4. Näinhän sen piti mennäkin! Mehän tuumattiin, että se paklitakseli on tehokas lääke:) Olen helpottunut ja happy puolestasi. Nyt reissuun, sen jälkeen ehtii jännittää sitten leikkausta.

    VastaaPoista
  5. ONNEA SYLIKAUPALLA !!! Ja hyvää matkaa Hollantiin ! Sinne minunkin mieli joskus, kun kerran sieltä saa kenkiä ; ) olen täysin kenkähullu.
    Koko perheelle paljon terkkuja
    pirtsikka

    VastaaPoista
  6. Ihan mahtavia uutisia. Ihana, että kaikki kärsimykset ja ponnistelut palkitaan ja vielä komeita lääkäreitä. Ei paha ollenkaan. Se taitaa olla tuo kenkähulluus aika monen naisen pahe tai hyve. Hyvät on olleet hoidot sinulla. :))

    VastaaPoista
  7. Oikein Mahtavia Uutisia!!!! Todellakin kaikki kärimys ei ole ollut turhaa!!!!!!!!!

    Muista nyt HYMYILLÄ!!

    VastaaPoista
  8. Komeat mieslääkärit ovat AINA elämän suola, vaikka jossakin vaiheessa täytyy heillekin kuiskuttaa että "Emme voi enää tapailla näin..." Mukavaa, että hoidot ovat tehonneet, nyt valoisemmin katsein kohti joulua!

    T. Karhutar

    VastaaPoista
  9. :) mukavaa luettavaa nämä kuulumiset.Oikein ihanaa reissua ja voimaannu ympäristön vaihdoksesta:)

    VastaaPoista
  10. Kyllä nyt on keveämpi olo. Kiitos vaan! Tänään kilisteltiin miehen kanssa vaaleanpunaisella kuohuviinillä ja kylläpä oli hyvää! Elämän pieniä nautintoja. :)

    VastaaPoista
  11. Hienoa, upeaa, ihanaa! Mukavaa reissua, nauti!

    VastaaPoista
  12. Voi kiitos,kiitos,kiiots!
    Ihania uutisia!

    vintti

    VastaaPoista
  13. Maailman parhautta. Ihania uutisia! Jeeeee!! Mukavaa reissua ja kilistelkää useamminkin näiden tulosten takia! Jipppiiiii

    VastaaPoista