maanantai 20. syyskuuta 2010

Pää puolipehmeä

Eiköhän se viikon päästä jo ole ihan höttöä. Tuntuu yllättävän rankalta nämä viimeiset viikot. Ensi perjantaina olisi viimeinen sytostaatti, siis tällä viikolla! Mutta vielä kertaalleen pitäisi sivuvaikutukset kestää, eihän ne kovin pahat ole mutta mä olen NIIN KYLLÄSTYNYT! Onneksi varauduin siihen, että nämä viimeiset viikot sytojen kanssa on rankkoja ja täällä on ollut ympärivuorokautinen mummo- ja pappa-apu. Viikon lopun nukuin aamulla pitkään ja päivästä nukuin kahdet päiväunet. Vielä on epämääräinen olo, ei osaa sanoa alkaako vointi mennä parempaan vai jatkuuko kurja olo.

Kunnalta luvattiin mulle nyt ennen leikkausta päivittäistä apua. Nyt vielä sytostaattien ajan koen tarvitsevani koko päiväistä apua niin täällä päivystää nää sukulaiset, ehkä sitten pärjää muutaman viikon kunnan avuilla niin saadaan rauhassa elää perhe-elämää.

Leikkaus on alkanut välillä pyöriä mielessä.

Mä en nyt tiedä mitä mä kävin kirjoittamaan, mutta täällä edelleen sitkutetaan. Pahoittelen, kun en ole jaksanut muiden kuulumisia seurata. (mies rikkoi mun läppärin niin siinäkin yksi syy)
Mutta niin kuin sanoin pää on pehmeä, ajatus ei kulje. Hyvää viikon jatkoa kaikille ja hyvää vointia!

12 kommenttia:

  1. Älä yhtään pahoittele, omissa kuulumisissasi on riittävästi seurattavaa. Hyvä että olet saanut apua ja pystyt lepäämään. Ja välillä vähän kirjoittamaankin. Jaksa vielä. Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Juu, älä pahoittele sitä, ettet ole muiden kuulumisia lueskellut. Jaksahan vielä tämä loppurutistus. Leikkauksen jälkeen et tosiaan saa vauvaa nostella, joten toivottavasti sitä apua on vielä silloinkin tiedossa.

    VastaaPoista
  3. Jaksat vain niin, että siulla itselläsi on hyvä olo. Perhe on tärkein ja oleminen siellä päässä.

    KIva, kun kunta jeesaa, ja ehkä tuosta saa pään auki- ja jatkuvuutta tuohon asiaan?
    Sitä peukutetaan.

    Aurinkoisisa syyspäiviä.
    Lämpimiä ajatuksia!

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että olet saanut apua ja saat levätä kunnolla. Voin vaan kuvitella miten kyllästyttää hoidot , sinulla on niitä jo niin kauan ollut. Hyvä kun kuntakin on tullut vastaan. Kyllä ne asiat järjestyvät. Jaksa vielä vähän, siitä se pääkin vielä kovenee. :D

    VastaaPoista
  5. Voi kun kiva että sait apua, huh huh. Eipä mikään ihme että olet kyllästynyt, kova on ollut rääkki. Tsemppiä loppurutistukseen !
    (ja tosiaan ei sun tarvitsekaan ehtiä seurata muiden kuulumisia, kun omissakin on tarpeeksi. Niitä luetaan sitten kun omilta asioilta riittää aikaa ja kiinnostusta)

    VastaaPoista
  6. Olen hengessä mukana. Hyvä kun saat apua nyt kun se on enemmän kuin tarpeen.

    Oletko ollut tyytyväinen siihen porttiin mikä sinulle laitettiin - onko sen kanssa ollut ongelmia? Vastaa kun jaksat

    Voimia sulle toivotan roppa kaupallaja juuri henkisiä voimavaroja tarvitaan fyysisten lisäksi.

    VastaaPoista
  7. Tsemppilöiset loppurutistukseen!!
    Äläkä hätäile siellä, blogilandiastakin saa pitää välillä lomaa :)

    VastaaPoista
  8. Hyvä että sulla on apua, pienemmänkin sytorumban lopuilla oli aika poikki, saati sitten tuollaisen maratonin mikä sulla on ollut. Ja hienoa että kunnaltakin sitä apua luvattiin.

    Jaksamista vielä siihen vihonviimeiseen sytoon ja tsemppihalaukset.

    VastaaPoista
  9. Tsemppihalaukset myös ja voimia loppurutistukseen !!!
    pirtsikka

    VastaaPoista
  10. Tee, mun mies jää leikkauksen aikaan kuukauden vanhempainvapaalle niin selvitään siitäkin.

    Marja-Liisa, mä olen varmaan aika huono porttimannekiini, kun tuli heti ongelmia. Eka ongelmahan oli, että mulla menee sytostaatit viikottain niin ei ollut haavalla aikaa parantua niin pistäminen teki kipeää, mutta kun neula oli paikallaan oli ihan kivuton ja mukava toisin kuin käden tipat. Ja sitten vielä kolmisen viikkoa portin asennuksen jälkeen se oli kääntynyt väärin päin, niin viime perjantaina haava avattiin ja käännettiin portti takaisin oikein päin. Tähän pyörähdykseen varmaan myötävaikutti se, että mulla on reilusti tuota ihonalaiskerrosta, että jos on laiharuikku niin portti pysyy paremmin paikoillaan.
    Että muuten on ollut ihan hyvä ;) No Herceptin mulla jatkuu viellä pitkään niin jatkossa portti on varmasti tosi kätevä.

    VastaaPoista
  11. Hoitoapu on upea juttu. Leikkauksen jälkeen tarvitse sitä kyllä myös. Pyydä sairaalassa, että saat tavata sosiaalihoitajan, ja jos hän on tolkku, hän voisi soittaa kuntaan suoraan ja selostaa hiukan tilannettasi. Joskus suora toiminta auttaa, ja se viranomaisen ääni.

    JAksamista, jaksamista viime metreille! Onneksi veriarvot ovat pysyneet kohdillaan ja hoidot on voitu toteuttaa suunnitellusti!

    VastaaPoista
  12. Minäkin mukana työntämässä sinua ylämäen viimeisiä metrejä. Kohta alkaa helpompi vaihe.

    VastaaPoista