keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Siipirikkoja lumienkeleitä

Tehtiin pojan kanssa tänään lumienkeleitä, mun lumienkeleistä tuli siipirikkoja. Käsi nousee huonosti, kun ei ole uskaltanut jumpata haavan aukeamisen pelossa. Aamusta vanhempi poika teki pienen havainnoin, osoitti tervettä rintaa ja sanoi "äiti ei tosta kipeä" ja sitten osoitti sairasta puolta ja sanoi "äiti tosta kipeä" ja jatkoi vaatteiden kanssa venkoilua. Mä olin niin miettinyt, että miten tätä asiaa pojan kanssa käsittelisi, mutta taitaa tulla luonnostaan ne tilanteet. Odotin jo jotain reaktiota, kun käytiin suihkussa yhdessä, mutta silloin kylpylelut kiinnosti enemmän kuin se, onko äitillä yksi vai kaksi tissiä.

Tänään kävin tyhjennyttämässä vähän nestettä arpialueelta, ei paljoa tullut, mutta kainalon pakotus helpotti. Samalla hain pumpulitissini syöpäyhdistykseltä.

Mieliala laahaa maantasossa. En mä mitään synkkiä ajattele tai pelkää. Epämääräistä pahaaoloa, ahdistusta ja itkuisuutta.

7 kommenttia:

  1. Jotenkin tuo siipirikkoilmaus käy hyvin meihin. vaikka käsi nousee, olo on silti vaillinen. Onneksi arpialueen turvotus helpottaa ajan myötä. Yritä kuitenkin jumpata kättä, että kainalon kiristys helpottaisi.

    Lapset elää onneksi niin hetkessä ja sanovat suraan sen minkä näkevät. Eivätkä ihmettele turhia.

    Piristystä päiviisi:)

    VastaaPoista
  2. Siipirikkoja tässä tosiaan ollaan...

    Pienet lapset onneksi suhtautuvat hyvin luontevasti siihen että äitiltä lähtee tissi.

    Halaus pahanolontunteisiin ja matalaan mielialaan. Niitä tuntuu olevan liikkeellä.

    VastaaPoista
  3. Siipirikko lumienkeli! Kylläpä sattui tuo, niin että silmät kostui täälläkin. Ahdistus, itkuisuus ja pahaolo on näillä sivuilla tuttua, ihme jos ei olisi. Onneksi pienet lapset elävät niin tässä hetkessä, että toteavat vain tilanteen ja sitten muihin tärkeisiin asioihin.

    Ehkä olo helpottuu, kun pääset taas asiaan eli niihin säteisiin. Koeta uskaltaa jumpata sitä kättä, eiköhän se haava nyt ole niin tiukkaan ommeltu, että kestää. - Ettei lumienkeli jäisi kokonaan siipirikoksi.
    Voimia sinulle ja parempaa mieltä.

    VastaaPoista
  4. Lapset ovat niin konstailemattomia. Nyt on asia sitten selvä pojallekin.

    Siipirikkoja, kuinka osuvaa. Nämä pipit eivät puhaltamalla parane, mutta puhallan silti täältä kaukopuhalluksen. Jospa se vähän nostaisi siipeä maasta. Voimia ystäväni!

    VastaaPoista
  5. Jaksuja !!!
    pirtsikka

    VastaaPoista
  6. Vinkkaan sua jumppaamaan peilin edessä niin, että näet haavan koko ajan. Nyt se jumppa kuitenkin on tärkeä aamuin illoin.

    Osuva on tuo siipirikko lumienkeli. Ahdistusta on liikkeellä.

    Ihanaa, että pikkumies ei turhia murehdi :)

    VastaaPoista
  7. siipirikko lumienkeli sitähän me olemme.olet ihana.

    VastaaPoista