tiistai 22. lokakuuta 2013

Makuhäiriö

Mä vihaan tätä Taxotere-sytostaatin aiheuttamaa makuhäiriötä. Neljä päivää maku on kaikista eniten pielessä. Sekään ei haittaisi niin paljoa, jos makuaisti puuttuisi kokonaan, kuin tämä outo maku. "Turvallisia" syötäviä on aika vähän, nyt olen jotenkin pärjännyt, äidin tekemällä vispipuurolla, riisipiirakoilla, riisifruteilla ja suklaavanukkailla. Melkein kaikki suolainen ruoka maistuu oudolle. Enhän mä tässä mihinkään nälkään kuole muutamassa päivässä, mutta tämä on kyllä yksi suurimmista elämänlaadun tiputtajista. Muistan vielä ensimmäiseltä kierrokselta kuinka helpottunut olin, kun viidennen Taxoteren jälkeen vaihdettiin sytostaatti huonon vasteen takia ja makuhäiriöt jäi pois. Nyt takana on kolme Taxotereä ja enimmillään edessä viisi. Kivut, säryt ja väsymyksen jotenkin sietää, kun saa rauhassa levätä. Tuntuu melkein turhamaiselta valittaa parin päivän makuhäiriöhaitasta.

6 kommenttia:

  1. Turhamaista tai ei. Jos siis elämässä on niukasti mukavia asioita, eikä syömisen makunautinnot ole niitten joukossa, voi kyllä valittaa.
    Mulla on vaan pikkupikkuriikkinen aavistus sun kokemuksestas. Aikoinaan imeskelin sinkkitabletteja flunssan selätykseen. Niitten asiosta ihan kaikki ruoka maistui sellaiselle sinkkisen karmealle p...lle.

    VastaaPoista
  2. Ei ole turhamaista - turhaa kylläkin - paskan taudin paskat lääkkeet ei siitä muuksi muutu :( Ihan syystä valitat. Parempaa pian! ♥

    VastaaPoista
  3. Tosiaan, kun ilot on vähissä ja ruokahalua olisi, niin kyllä se harmittaa kun lemppariruoka-aineet maistuukin *askalle :/ Seuraava myrkky voikin viedä sitten koko syömisen ilon moneksi päiväksi...

    Jaksuja! Parempaa tosi pian! ♥

    VastaaPoista
  4. En ollut käynnyt täällä sinun blogissa pitkään aikaan ja järkytys oli suuri , kun luin uudelleen sairastumisesta. Mitä tässä voi sanoa, kuin koeta jaksaa ja toivotaan parasta <3

    VastaaPoista
  5. Voi, Hannele, mä olen itsekin vielä järkyttynyt miten näin kävikään. Vielä kesällä vannoin, että en kyllä jaksaisi uudestaan sytostaatteja, mutta kuinka kävikään, taas sitä mennään.

    VastaaPoista
  6. Itse olen sairastanut 5 vuotta sitten rintasyövän. Saannut sytostaatit. Ensin oli vuonna 85 insitu syöpä ja osapoisto. sitten 23 vuoden jälkeen uusi samassa rinnassa. Tällaista tää elämä on. Koeta jaksaa :)

    VastaaPoista