keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Nahkapää viettää nahkahääpäivää!

Heh, kuulostaa ihan joltain laulunsanoilta. Miehen mielestä oli osuva hääpäivän nimi, vaikkei mun pää enää ihan nahka ole. Hääpäivälahjaksi sain Nomination sydänpalan, jossa oli 3 timanttia. Ensi vuonna en kuulemma saa neljää timanttia, höh! ;) Mies sai hääpäivälahjaksi pusun ja halin, kun mä luulin, että hääpäivä on vasta ensi viikolla. Nyt ollaan jo viikoista sekaisin, kohta kuukausista ja sitten vuosista. Mulla oli tarkoitus järjestää lapsille hoitaja, että päästäisiin hienosti ulos syömään, mutta se ei nyt onnistunut. Täytyy yrittää järjestää jollekin toiselle päivälle.

Pikku-A:lla on tosi napakat ympärikääntymisyritykset meneillään. Sunnuntaihin asti aikaa niin menee 4 kk iässä ympäri. Näytetään neuvolan tädille, kun meni viimeeksi arvotelemaan, että niska on vähän löysä. No ei me siitä loukkaannuttu, kaikki tulee ajallaan. Ja taitaa neuvolan täti olla tyytyväinen pelkästään siitä, että vauva on edes ruokittu, vaatetettu ja hengissä tässä elämän tilanteessa tai siihen me pyritään kaikki muu on ekstraa. Onneksi on lapsilla on isovanhempia, niin ne jaksaa sitten lässyttää ja hyysätä. Suuri kiitos heille, ilman ei pärjättäis.

Nyt lähden kuntoilemaan ja haen isomman pojan hoidosta. Samalla reissulla kattomaan kaverin talon remppausprojektia, jos siis jaksaan tönätä kärryt harjun päälle.

5 kommenttia:

  1. Onnea hääpäivän johdosta ♥ Ja hurrrjasti lisää niitä!

    VastaaPoista
  2. Onnea hääpäivänä ! Ja onnea viisaasta suhtautumisesta neuvolan kehitystaulukoihin, kaikki tulee aikanaan kuten sanoit.

    VastaaPoista
  3. Hyvää Hääpäivää!!! Järjestä vaikka kolmen kuukauden päästä ukolle ja sulle yhteistä aikaa ukolta salaa ja toivota silloin hänelle 3 vuotis ja 3 kuukautis hääpäivää!!! Uskon että molemmat tykkää.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut hääpäivän johdosta!

    Isovanhemmat on kyllä meilläkin olleet korvaamaton apu.

    VastaaPoista