torstai 29. heinäkuuta 2010

Tiuskii ja kiukuttelee

Siis miehelleen, josta voidaan päätellä että, jännittää ja väsyttää. Huomisen MRI-vastaus jännittää erityisen paljon, jotenkin rtg-lääkärin käyttäytymisestä päättellen, että uutiset ei ole kovin hyviä. Pikku-A on taas pitänyt huolen, ettei ole tarvinnut kovin paljoa nukkua, yöllä normaalia enemmän herätyksiä ja päivälläkään ei ole nukkunut puolta tuntia pidempää. No niin siinä vali vali-osasto.

Kirjottelin taas rakkauskirjeitä kelalle, että saisi rahansa pois matkakuluista, kun matkakulukatto on täynnä. Lisäksi eilen tuli sairaalalaskun mukana lappu, että maksukatto on tullut täyteen, jei! Nyt voi hankkia vapaakortin, että voi ihan ilmaseksi käydä polilla loppu vuoden. Lisäksi katoin kelan sivuilta, että lääkekulujen maksukatto on enää muutaman kympin päässä, jei, kohta saa lääkkeitäkin muutaman euron hintaan. Mä olenkin ollut ahkera apteekin asiakas, tuolla kylän apteekilla varmaan huolestuttaisiin, jos mua ei viikkoon näkyisi.

Mä onnistuin tänään ekaa kertaa muotovaahdon kanssa litistämään siilitukkaani päältä, tulee paljon kivemman näköinen, kun saa ton pystäriä vähän laitettua. Harmi vaan nuo rakkaudella kasvatetut hiukset saattaa vielä lähteä eli kuulapään paluuta odotellessa.

Nyt pitää mennä virvoittelemaan kasveja, vähän muuta ajateltavaa.

5 kommenttia:

  1. Samoissa asioissa, kohta paukkaa maksukatto täälläkin.

    Toivottavasti uutiset huomenna ovat parempia kuin pelkäät.

    VastaaPoista
  2. Samat on oireet, pinna on hiukka kireällä. Peukutan niin kovin hyvien uutisten puolesta! Itsekin olen kova lukemaan hoitajien ja lääkäreiden ilmeitä ja eleitä, mutta olen huomannut sen täysin turhaksi, eräillä pokka pitää ja se kuulunee ammattiin.
    Tsemppiajatuksin!

    VastaaPoista
  3. Kyllä nää aamun tunnit on pitkiä. Pikku-A piti huolen, että herättiin jo ennen seittemää.

    VastaaPoista
  4. Hyviä uutisia, hyvää mieltä ja hyvää hoidon sietoa toivottelen! Ja hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista